|
|||||||||||
|
Todelliselle eksootille
Eurooppalaisista muu maailma on aina näyttänyt eksoottiselta, vaikka siihen on kuinka yritetty tutustua. Löytöretkien ja tutkimusmatkailun myötä tieto muista kulttuureista on levinnyt vähitellen jokamiehen ulottuville, ja siitä lähtien tämä tieto on ruokkinut kaukokaipuuta, unelmia vieraasta.
Kaukokaipuun yhteyttä kolonialismiin ja valkoisen miehen vallantahtoon tarvitsee tuskin todistella. Valistusfilosofit Voltaire ja Montesquieu yrittivät vielä kääntää matkailun tarjoaman tiedon kriittiseksi välineeksi, jolla oman kulttuurin etevämmyys voitaisiin kyseenalaistaa. Romantikoille Kaukoitä ja -länsi edustivat mahdollisuutta "synnyttää henkinen Eurooppa uudelleen".
1800-luvun myötä eksotiikka vakiintui nimenomaan keskiluokkaisen turistin sanastoon, kuvaamaan turvallista uteliaisuutta, jota tunnettiin kaikkea vierasta ja erikoista kohtaan. Turisteja liikuttaa tietenkin moni fantasia: yhden mukaan vieraan avulla voi "oppia itsestään", toisen mukaan koskettamalla vierasta vapautuu oman kulttuurin keinotekoisista kielloista. Jälkimmäinen unelma yhdistää niin seksituristia kuin niitä hippejä, jotka kuvittelivat 60-luvulla sulautuvansa Äiti Intiaan.
Suomalaiselle matkailulle on toiseen sulautumista tutumpaa ollut "endotiikka", kuten Jukka Relander esittää, oman identiteetin kysely viattomalta vastaantulijalta. Suomalainen mökkeilijä kutsuukin nykyään mieluusti ulkomaisia vieraita saadakseen vahvistuksen omalle eksoottisuudelleen.
Tällaisen asenteen ironisen kääntöpuolen näyttää Erlend Loen romaani Tosiasioita Suomesta. Sen kertoja kirjoittaa Suomesta tyytyen lähimpänä tarjoutuviin stereotypioihin ja omiin mielleyhtymiinsä, haluamatta tietää tämän maan todellisesta laidasta mitään.
Ranskalainen Victor Segalen yritti 1900-luvun alussa erottaa "todellisen eksootin" turisteista ja siirtomaaherroista. Segalenin eksootti ei halua kohdata toisia omaksuakseen uutta, ymmärtääkseen heitä tai sulautuakseen heihin. Eksoottista hänelle on nimenomaan äkillinen kokemus toisen radikaalista käsittämättömyydestä, joka kääntyy koskemaan myös kokijaa itseään.
Segalenia seuraten Jean Baudrillard on nimennyt radikaaliksi eksotiikaksi kokemuksen toisen läpitunkemattomuudesta, joka estää tätä olemasta yksi ja sama edes itselleen. Radikaali eksotiikka kieltäytyy sijoittamasta tuntemattoman pinnan alle psykologisia tai kulttuurisia syvyyksiä, jotka odottaisivat siellä avautuakseen meille ja meidän ymmärryksellemme.
Segalen kuvasi tällaista itseidenttisyyttä horjuttavaa kokemusta esteettiseksi. Tämä teema jää kuitenkin tarkemmin kehittelemättä hänen fragmenteissaan. Omalla tavallaan eksotiikan ja estetiikan suhdetta on myöhemmin ajatellut Emmanuel Levinas. Levinasille taide on eksoottista, kun se "irrottaa oliot maailmasta" ja siirtää ne kaiken haltuunoton tuolle puolen.
Toimituksemme toivottaa Nuoren Voiman lukijoille aurinkoista kesää ja onnistuneita matkoja toisen käsittämättömyyteen, mikäli mahdollista.
Teemu Ikonen
|
2/03 - Eksotiikka
Sisältö 2/03
Ikonen, Teemu: Todelliselle eksootille (pääkirjoitus) |
|||||||||
