Tikulla silmään

Novellissaan Funes el memorioso ("Funes, hyvämuistinen") Jorge Luis Borges kertoo nuorukaisesta, joka onnettomuuden seurauksena saa osakseen täydellisen muistin. Funes pystyy palauttamaan mieleensä täydellisesti jokaisen yksittäisen havaintonsa, aistimuksensa, ajatuksensa. Tämä kyky on kuitenkin paitsi hyödytöntä ("Hyvä herra, muistini on kuin roskaläjä") myös vahingollista, kyvyttömyyttä unohtaa: lukemattomiin irrallisiin yksityiskohtiin takertuva Funes menettää kyvyn ajatella, sillä ajattelu on nimenomaan sitä, että ei ota huomioon, että unohtaa, kuten Borges muistuttaa.

Psykologit ja filosofit ovat yhtä mieltä siitä, että käsitys identiteetistä, sekä yksilöllisestä että kollektiivisesta, perustuu muistiin. Toimiva muisti on kuitenkin valikoiva, kuten Borgesin kertomus opettaa.

Numeron käännösesseessä Jean Greisch käsittelee historiallisen muistin teemaa jäljen käsitteen avulla. Vaikka ajan kuluminen pyyhkiikin jatkuvasti pois sekä henkilökohtaista että yhteistä menneisyyttä, tapahtumat jättävät kuitenkin jälkensä, joiden tulkitsemisen Greisch nostaa historiallisen hermeneutiikan tehtäväksi.

Nykyinen informaatioteknologia on lisännyt rajattomasti muistitilaamme, sanan kaikissa merkityksissä. Kaikkimuistavan Funesin vastine tosielämässä onkin Steve Mann, itseään kyborgiksi muokkaava Toronton yliopiston tietokonetekniikan professori. Mann on jo 20 vuoden ajan katsellut maailmaa jatkuvasti yllään kantamansa laitteiston lävitse, joka välittää ja tallentaa hänen havaintonsa reaaliajassa internettiin. Vastaavasti Mann pystyy heijastamaan linssiensä sisäpinnalle kaiken verkosta saatavan informaation. Tämä kaikki tietenkin vain lisää valintojen merkitystä. Greisch toteaa, että tallentamisen arvoista informaatiota on aina vähemmän kuin tilaa virtuaalimuistissa. Mutta kuka saa päättää, mikä on tallentamisen arvoista?

Muistiin perustuva identiteetti on aina jotain, joka kerrotaan. Muistin väistämätön valikoivuus tekee henkilökohtaista ja yhteistä identiteettiä kannattelevista kertomuksista väistämättä vajaita, katkelmallisia, vääristyneitä, epäluotettavia.

On ehkä tarpeetonta korostaa, että historiankirjoitus perustuu aina poliittisesti ja eettisesti latautuneisiin valintoihin: mitä kertoa, mitä jättää kertomatta. Sama pätee myös kirjallisuuteen ja elokuvaan, sikäli kuin niissä työstetään reaalihistorian aiheita, kuten Kaisa Kaakisen essee W. G. Sebaldin Austerlitzista, Antti Arnkilin essee Väinö Linnasta ja Linnan tuotannon reseptiosta sekä Kanerva Cederströmin pohdinnat dokumenttielokuvasta osoittavat. Heikki Länsisalon esittelemä "tapaus Wilkomirski" nostaa esiin kysymyksen historiankirjoituksen ja fiktion erosta: vaikka Bruno Doessekkerin sepitettämät keskitysleirimuistot tuntuvat muistuttavan todellisten uhrien kärsimyksistä, niiden esittäminen totena syö niiden todistusvoiman.

Eräs esimerkki muistin ja kerronnallisuuden yhteneväisyydestä on elämäkerrallisen kirjallisuuden jo pitkään jatkunut noste. Henkilöhistoriaa pidetään itsepäisesti viimeisenä "totuudellisena" kirjallisuutena. Sen parissa tehdyt tunnustustukset ovat kuitenkin aina vajaita, liioittelevia, epätarkkoja, jotain muuta kuin totta. Esimerkiksi Vladimir Nabokovin omaelämäkerrallinen klassikko Puhu, muisti sai ilmestyttään kiihtyneen vastaanoton, ja kirjailijalta tivattiin tapahtumien ja henkilöiden todenperäisyyttä. Nabokov päätyikin "tarkentamaan" alkuperäistä tekstiään kirjan korjattuun laitokseen, jonka esipuheessa hän kirjoittaa valaisevasti: "Kaiken, mitä nyt en ole kyennyt täsmällisten tietojen puuttuessa tarkistamaan, olen katsonut parhaaksi pyyhkiä pois, jotta kokonaisuus olisi kaikilta osiltaan totta." Elämäkertakirjallisuuden faktoja arvioidessa unohtuu helposti että muisti on tavallaan itseään kirjoittava kertomus.

Kirjallisuus voikin osaltaan antaa viitteitä siitä, miten muisti toimii. Numeron proosakirjailijat - Riikka Ala-Harja, Marjo Niemi, Markku Pääskynen, Mikko Rimminen ja Jouko Sirola - saivat tehtäväkseen sepittää muistoja annetun valokuvan pohjalta. Tulosten kirjo näyttää ainakin sen, miten monin tavoin menneisyyttä voidaan rakentaa.

Markku Lehtinen
Eino Santanen

Takaisin

3/05 - Muisti

Sisältö 3/05

MARKKU LEHTINEN JA EINO SANTANEN: Tikulla silmään (pääkirjoitus)