Pääkirjoitus 1-2/07

Mika Kaurismäen elokuvassa Arvottomat (1982) Pellonpään esittämä päähenkilö yrittää ostaa baarissa calvadosta piikkiin:

”– Velaksi ei saa myydä.
– Saa, jos ei jää kiinni. Haluatko takkini pantiksi?
– Tuon vai? Minun täytyisi palkata mies vahtimaan sitä. Talo tarjoaa mieluummin.”

Muutama vuosi sitten Imagen kolumnisti löysi Kaurismäen elokuvista virheen: elokuvat ovat kritisoivinaan kapitalismia, mutta tyylikkäät autot, jukeboksit ja vaatteet ovat merkki kapitalistisesta tavarafetisismistä.

Jää kuitenkin auki, mitä tässä tarkoitetaan tavaralla. Ei Marxin tavarafetisismin kritiikissä ole kyse siitä, että vastustettaisiin esineitä tai niihin kiintymistä. Päinvastoin, Marx kirjoittaa abstraktista vaihtoarvosta, joka muuttaa minkä tahansa tietyn esineen yhdentekeväksi tavalla, joka olisi esikapitalistisessa vaihdossa ollut käsittämätön.

Peter Stallybrass toteaa esseessään "Marxin takki" (s. 24–35), että tavarafetisismi ”on, erään Marxin huonoimmin ymmärretyn vitsin mukaan, koko fetisismin historian kääntämistä ylösalaisin. Sillä se on näkymättömän, aineettoman, yliaistillisen fetisisoimista. Tavarafetisismi nostaa aineettomuuden kapitalismin määrittäväksi piirteeksi.”

Tavarafetisismin sijaan olisi mahdollista puhua Kaurismäen elokuvien esinefetisismistä; esineillä on oma luonteensa, ne kieltäytyvät muuttumasta abstraktioiksi. ”Talo tarjoaa mieluummin.” (Sitä paitsi calvadoksen kanssa tulee päivän salaatti.)

Fetisismi sinänsä – esimodernin vaihdon piirteenä tai yksittäisen ihmisen suhteena aineellisiin objekteihin – ei ollut Marxille mikään ongelma. Kritiikki kohdistui abstraktiin yhteismitallisuuteen perustuvaan talouteen, jossa ihmisten erilaiset työt ja heidän yhteiskunnalliset suhteensa näyttäytyvät tavaroiden välisinä epähistoriallisina suhteina.

Jos porvarillinen ajattelu edelleenkin ymmärtää tavaran naiivisti ”luonnollisena”, vasemmisto taas on usein tulkinnut tavarafetisismin kritiikkiä väärin. Pääomassa analysoidaan kapitalismin hirviömäistä kykyä muuttaa mitä tahansa elävää arvoa vaihtoarvoksi. Stallybrassin mukaan on harhaanjohtavaa nimittää tälle pohjalle rakentuvaa yhteiskuntaa "materialistiseksi". Onhan se ”abstraktein yhteiskunta, joka on koskaan ollut olemassa”.

Antti Arnkil

Takaisin

1-2/07 - Työ

1-2/07 Sisältö

JAKKE HOLVAS: Friedrich Nietzsche ja moderni ylityö
RIIKKA PELO: Kirjoittajan työt ja olomuodot - Kirjailija vallankumousten ja spektaakkelien palveluksessa
ANTTI ARNKIL: Asiallisia hommia ei suoriteta - Bartleby suomalaisena metallimiehenä
JARI JOLKKONEN: Ahdistava luterilainen työmoraali - karikatyyri ja kaupunkilegenda
NATHALIE SARRAUTE: Ote romaanista "Entre la vie et la mort" (suom. Laura Lindstedt)

LAURA LINDSTEDT: "Mutta miksi te ette kirjoita? Te vain puhutte...”
PETER STALLYBRASS: "Marxin takki" (suom. Tommi Uschanov)
EETU VIREN: Työtä, paskapuhetta ja korkeaa moraalia
YLI-JUONIKAS: Päivitys työelämän huonontumisen lyhyeen historiaan
VILLE YLIASKA: New Public Management julkisen sektorin työn muokkaajana
TOMMI USCHANOV: Mikä vasemmistoa vaivaa? Yhdeksän teesiä

KYÖSTI NIEMELÄ: Kolumni
OLLI SINIVAARA: Poeettisia fragmentteja
GÖRAN SONNEVI: "Koster 2002" (suom. Jyrki Kiiskinen)
JAKKE HOLVAS: Kuukauden klassikko
HARRY SALMENNIEMI: runoja
JYRKI HEIKKINEN: Sarjakuva
LAURI RIKALA: Aforismeja
JOUNI AVELIN & TAPANI KILPELÄINEN: Lehtikatsaus
AKI PETTERI LEHTINEN: Jotain mätää Ranskanmaalla
AULI KÖNGÄS: Apurahoitetun leipä on pätkä ja kapea
MARTTI-TAPIO KUUSKOSKI: Taiteilijapalkkakysymys

Arvosteluja:

- Päivi Liski: Pompejilaiset puhkeavat puhumaan (Paavo Castrén, Pompejilaisia kohtaloita)

- Ville-Juhani Sutinen: Äijäestetiikkaa (Olli Hyvärinen, Vain tosi on kaunista)

- Jaakko Yli-Juonikas: Vakavasti annettu, vakavasti otettava (Charles Bernstein, Runouden puolustus)

- Paula Rauhala: Rikas, julma maa (Tuula Helne & Markku Laatu [toim.], Vääryyskirja)