|
Waltari nyt!
Mika Waltarin juhlavuoden kirjoituskilpailun tulokset selvisivät
Helsingin kaupunki, Nuoren Voiman Liitto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto järjestivät valtakunnallisen Mika Waltarin juhlavuoden kirjoituskilpailun, jonka kilpailuaika oli 26.10.2007 – 31.3.2008. Kilpailuun tuli määräaikaan mennessä 293 vastausta.
Kilpailussa oli kolme sarjaa: kaikille avoin muistelmasarja Minun Waltarini, 15–20 –vuotiaille nuorille suunnattu proosasarja Aiotko kirjailijaksi? sekä lasten sarja Kieku ja Kaiku.
Waltari nyt! -kirjoituskilpailun muistelma- ja esseesarjan Minun Waltarini voittajaksi nousi Henriikka Leppäniemi Lundista. Toiseksi sijoittui Pauli Vesakas Kuopiosta ja kolmanneksi Sisko Ylimartimo Rovaniemeltä. Palkintojen suuruus on 1500, 1000 ja 500 euroa. Palkintoraatiin kuuluivat dosentti Anna Kuismin, kirjailija Olli Sinivaara ja fil. lis. Mervi Tuomikoski. Kaikki kilpailuun osallistuneet 137 kirjoitusta talletetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistoon mahdollista tutkimus- ja julkaisukäyttöä varten.
Sarjan kirjoituksissa toistuu kokemus astumisesta kirjallisuuden maailmaan Waltarin teosten kautta. Monet muistelmat välittävät kuvan sodanjälkeisestä Suomesta, jonka niukkaan elämään kirjallinen sivistys toi tärkeän, avartavan ulottuvuuden, syrjäseutuja myöten. Waltarin henkilöt ovat olleet lukijoille voimakkaita samastumiskohteita, kumppaneita ja neuvonantajia. Teokset ovat kiihottaneet mielikuvitusta, ruokkineet mystisiä ja uskonnollisia kokemuksia, johdatelleet nuoruuden kiihkoon ja vimmaan, matkoille ja maailmalle. Joukossa on myös muutama henkilökuva kirjailijasta, joissa näyttäytyy aina sympaattinen, hieman arvoituksellinen Mika Waltari Töölön kaduilla tai kesäpaikan maisemissa.
Lundissa asuva ensimmäisen palkinnon saanut Henriikka Leppäniemi aloittaa tilanteesta, jossa ruotsinsuomalainen ryhtyy lukemaan Waltaria paikatakseen aukon sivistyksessään. Hauska ja koskettava kirjoitus päätyy omien juurien ja äidinkielen ylistykseen, sortumatta kuitenkaan sentimentaalisuuteen.
Kun voittajan esseessä Waltari johdatti ulkomailla asuvan takaisin kotimaan ilmastoon, toiseksi tulleen Pauli Vesakkaan essee on monipuolinen ja tasapainoinen, kokoava yleisluonnehdinta Waltarista eurooppalaisen sivistyksen pitkässä traditiossa ja jatkumossa.
Kolmannen palkinnon saaja rovaniemeläinen Sisko Ylimartimo käsittelee esseessään kuvataiteen merkitystä Sinuhen maailmassa ja teoksen lähteissä. Kirjoittaja tulkitsee kiinnostavasti visuaalinen esittämisen tavan ja romaanin maailman aatemurrosten suhdetta.
Lisäksi raati myönsi kunniamaininnan Sinikka Aaltolalle Petäjävedeltä, Ilari Aulalle Espoosta ja Hilkka Ravilolle Enonkoskelta.
Nuorten sarjassa kolme parasta olivat Katriina Kerokoski Julkujärveltä, Anni Lappela Klamilasta ja Sannukka Pekkala Sipoosta. Kaikki kolme palkittiin 500 eurolla.
Lasten sarjan voitot menivät suonenjokiselle Ella Janatuiselle, turkulaiselle Jussi Tirkkoselle sekä tuusulalaiselle Riihikallion 5A-luokalle. Kolme parasta sai kukin 100 euron palkinnon.
Lasten ja nuorten sarjojen raati ei halunnut asettaa sarjojen kolmea parasta tekstiä keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Raatiin kuuluivat Monika Fagerholm, Karo Hämäläinen, Lea Kannio ja Anu Rinkinen.
Palkinnot jaetiin 19.9.Helsingissä, Töölön kirjaston Waltari –salissa. Muistelmasarjan voittajat kukitettiin lisäksi Waltarin juhlavuoden pääjuhlassa Vanhalla Ylioppilastalolla.
Lisätietoja:
Laura Serkosalo
laura.serkosalo (at) nuorenvoimanliitto.fi
puh. 044 207 4650
|