 |
|
NVL Facebookissa
|
|
Nuoren Voiman Säätiön apuraha nuorille kirjailijoille
Nuoren Voiman Säätiö on perustanut uuden nuorille kirjailijoille tarkoitetun apurahan. Nuoren Voiman Säätiö haluaa omalta osaltaan kiinnittää huomion nuorten kirjailijoiden vaikeaan taloudelliseen asemaan ja tukea nuoria kirjailijoita. Apurahat ovat 1000–4000 euron suuruisia työskentelyapurahoja, ja niitä voivat hakea alle 40-vuotiaat suomeksi kirjoittavat kirjailijat.
Vuonna 2011 myönnettävien apurahojen kokonaissumma on 10 000 euroa. Apurahojen hakuaika päättyy maanantaina 21.11.2011. Hakemusten tulee olla Nuoren Voiman Liitossa kyseisenä päivänä klo 16 mennessä. Päätökset julkistetaan 15.12.2011.
Uudet apurahat ovat tuottoa testamenttilahjoituksesta, jonka Nuoren Voiman Liitto sai vuonna 1989 pitkäaikaiselta aktiiviselta jäseneltään Johanna Arolalta. Johanna Arola oli lahjakas, monipuolinen kirjallisuudenharrastaja ja koristetaiteilija. Arolan testamentin tarkoituksena oli taata liitolle toimitilat ja tukea sen toimintaa.
Nuoren Voiman Säätiö perustettiin 1992 hallinnoimaan testamentattua omaisuutta. Säätiön tarkoituksena on tukea Nuoren Voiman Liitto ry:n toimintaa sekä taiteen, taiteiden tutkimuksen ja kritiikin tekijäin työtä ja edellä mainittujen alojen koulutusta ja harrastustoimintaa. Nyt jaettavat apurahat ovat lahjoitetun omaisuuden sijoitustoiminnan tuottoa. Jaettavista apurahoista ja niiden summasta päätetään vuosittain säätiön varallisuustilanteen mukaan.
Päätöksen apurahoista tekee Nuoren Voiman Säätiön hallitus Janne Porttikivi (pj), Olli Heikkonen, Ari Hirvonen, Peter Mickwitz ja Saila Susiluoto.
Lisätietoja:
Laura Serkosalo
Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtaja
p. 044 207 4650
laura.serkosalo@nuorenvoimanliitto.fi
|
Hakuohjeet:
Apurahaa haetaan postittamalla apurahahakemus
Nuoren Voiman Liittoon.
Lataa PDF-muotoinen
apurahahakemus tästä!
Hakemuksen ohessa on
toimitettava vaaditut liitteet:
- Ansioluettelo
-
Työsuunnitelma
-
Työnäyte
HUOM! Liitteet tulee kirjoittaa koneella. Käsinkirjoitettuja liitteitä ei lueta.
Apurahoja voivat hakea vuonna 1971
ja sen jälkeen syntyneet kirjailijat.
Apurahoja voivat hakea
vain yksityishenkilöt.
Apurahoja ei myönnetä työryhmille.
Postita hakemus
liitteineen osoitteeseen:
Apurahahakemus
Nuoren Voiman Liitto
Fredrikinkatu 23 D 4
00120 Helsinki
Hakemuksen tulee olla perillä
Nuoren Voiman Liitossa
maanantaina 21.11.2011
klo 16 mennessä.
HUOM! Viimeisen
palautuspäivän postileima ei riitä.
Apurahan saajille
ilmoitetaan henkilökohtaisesti
torstaina 15.12.2011.
Kielteisistä päätöksistä ei ilmoiteta.
|