Miksi setelirunoutta?

 

Eino Santanen

 

 

Veljeni Jukka sanoi minulle kolme vuotta sitten aamuyöllä: ”Seteleihin voi kirjoittaa.” Olimme sitä ennen puhuneet kaiken muun ohessa graffitista ja tekstien erilaisista esittämistavoista.

                      Ajattelin aluksi veljeni ideaa mahdollisuutena levittää jonkinlaisia rahatalouden periaatteita kyseenalaistavia iskulauseita. Seteliin voisi kirjoittaa vaikka ”Tämä seteli on vallattu” tai ”Tämä seteli ei ole sinun” tai jotain vielä jännittävämpää. Kirjoittaminen tapahtuisi kirjoituskoneilla ja kirjoituskoneita saisi kirpputoreilta tai Kierrätyskeskuksesta. Enää pitäisi saada jostain mieletön määrä seteleitä. Seteliin kirjoittamista ajatellessa tuntui, että vain määrällä olisi merkitystä.

                      Vuonna 1994 brittiläisen KLF-yhtyeen entiset jäsenet polttivat levymyynneistä saamansa miljoonaa puntaa ja teko videoitiin. Teon vaikuttavuus perustui paitsi yhtyeen listamenestykseen, myös menestyksellä ansaitun ja sitten poltetun rahan merkittävään määrään.

                      Taiteilijat ovat modernin taiteen historiassa asettuneet myös rahanpainajan asemaan. Marcel Duchampin valmistamista sekeistä ensimmäinen, Tzanck-sekki vuodelta 1919, oli hänen huolellisesti itse suunnittelemansa, piirtämänsä ja kirjoittamansa ”The Teeth’s Loan and Trust Companyn” sekki, jolla hän maksoi Daniel Tzanck -nimiselle pariisilaiselle hammaslääkärille. Tzanck-sekillä ei ollut alun perin minkäänlaista rahallista katetta, mutta vuosien saatossa sekki saavutti Duchampin siihen merkitsemän 115 dollarin arvon. Taidetta keräilevä hammaslääkäri säilytti Duchampin sekin ja Duchamp osti sen häneltä myöhemmin takaisin merkittyä hintaa kalliimmalla.

                      Myöhemmin Duchamp teki erilaisia maksuvälineitä muutamia lisää, mutta signeerasi muutenkin tunnetusti lähes kaikkea ja muutti signeerauksellaan kiihtyvällä tahdilla arkiesineitä taide-esineiksi. Hän sanoi vuonna 1963 rakastavansa signeerausta, sillä signeeraamalla hän pystyi alentamaan esineiden arvoa.

                      Kolmen vuoden takaisen aamuyön jälkeen ajattelin setelikirjoitusta tiiviisti vielä joitain aikoja, sitten yhä harvemmin. Toimettomia setelipinkkoja ei näyttänyt ilmaantuvan mistään, eikä omalla signeerauksellani ollut edes esineiden arvoa alentavaa merkitystä.

                      Ajatus sillointällöisestä setelikirjoittelusta, omien käsien kautta kulkevien rahojen merkkaamisesta jollain mainitun kaltaisella iskulauseella, tuntui jostain syystä typerältä. Tuntemuksen syinä olivat mitä luultavimmin laiskuus ja kokoavan ajatuksen selkiytymättömyys.

Viime syyskuussa löysin tietoa samantyyppisistä iskulauseideoista: Internet kertoo että viime vuosina ainakin Palestiinassa, Iranissa ja tiettävästi Venäjällä on kirjoitettu valtaapitäviä vastustavia tai Palestiinan tapauksessa Palestiinan vapautta vaativia poliittisia iskulauseita seteleihin. Lisäksi ainakin Occupy Wall Street -liikkeen keskustelupalstalla on keskusteltu liikkeen piirissä nousseiden vaatimusten kirjoittamisesta seteleihin.

                      Iskulauseiden lisäksi varmasti myös runoja (kuten puhelinnumeroita, nimiä, katuosoitteita, muistiinpanoja, kauppalistoja) on aikojen saatossa kirjoitettu seteleihin. Ainakin kertaalleen seteliin kirjoitettu runo on päätynyt kirjallisuushistoriaan ja käsitellyt juuri alustaansa eli rahaa. Skottien kansallisrunoilija Robert Burns kirjoitti vuonna 1786 yhden guinean setelille runon ”Lines written on a bank-note”, jossa runon puhuja kiroaa setelirahan aiheuttamia kärsimyksiä. Raha on ajanut puhujan kurjuuteen ja hän on siksi päättänyt jättää kotimaansa.

                      Tänä syksynä setelikirjoituksen ja tarkemmin sanottuna setelirunouden idea tuli tässä burnsilaisessa muodossa mieleeni. En tosin silloin tiennyt Burnsin setelirunosta mitään.

                      Finanssikapitalismista ja sen jatkuvasta kriisistä johtuvien pienempien ja suurempien inhimillisten katastrofien keskellä tulee kirjailijalle helposti mieleen, että rahasta ja sen luonteesta olisi syytä kirjoittaa jotain. Samaan aikaan raha ja sen mukana kaikki talouteen liittyvä on yhteiskunnallisesti niin läpäisevän hegemonisessa asemassa, että niistä ei saa otetta, ja niitä käsittelemään pyrkivät taiteelliset yritykset luisuvat usein jonkinlaiseen institutionalisoituun, mutta pikkusievään taidenurkkaan.

                      Ajattelin, että setelikirjoituksen ja rahaa käsittelevän runouden yhdistäminen saattaisi olla yksi mahdollinen avaus sellaiseen suuntaan, jossa taiteeksi luokiteltavalla kirjoituksella saattaisi olla edes silmänräpäyksellinen suunvuoro rahan ja nykytalouden luonteesta käytävässä keskustelussa.

                      Kun rahaa, sen luonnetta tai vaikutuksia käsittelevä runo lyödään kirjoituskoneella konkreettisesti rahaan, seteliraha muuttuu setelirunoksi. Kirjoitus pysyy setelissä ja osallistuu omalla tavallaan alustansa luonteesta käytyyn keskusteluun, ainakin kunnes kyseinen rahaesine tuhotaan tai puhdistetaan, ja silloinkin siitä julkaistu valokuva säilyy.

                      Runon ja setelin välinen vaikutus on kaksisuuntainen. Seteleissä toistuva graafinen ilme kuvittaa vaivihkaisesti runoa. Olen tähän mennessä kirjoittanut runoja vain 20 euron seteleille. Syitä tähän on monia, mutta yksi tärkeimmistä on setelin etupuolen kuva-aihe, jossa on kaksi goottilaista ikkunaa. Kirkkoarkkitehtuuriin viittaava kuva setelissä asettelee rahaa pyhän paikalle.

                      Tätä kirjoittaessani on juuri uutisoitu, että eurosetelit uudistuvat vuoden 2013 toukokuusta alkaen. Ajatus kiihdyttää tuoretta setelirunoilijaa – muuttuvatko kuva-aiheet ja mihin suuntaan? Onko uusissa seteleissä tarpeeksi vaaleita ja yhtenäisiä alueita runonkirjoitusta varten?

                      (Taide)kirjoitettu seteliraha muuttaa mielenkiintoisella tavalla luonnettaan. Kirjoitettuna siitä tulee tietyllä tavalla yksilöllinen, eikä se ole enää pelkästään maailmaa yhteismitoittavan vaihdantajärjestelmän osa. Viimeistään kiertoon laitettuna se muuttuu vielä-määrittelemättömäksi esineeksi, jossa on vanhan vaihdanta-arvon, epämääräisen sotkun ja mahdollisen uuden taide-esineen luontoja sekaisin. On juridisesti epäselvää, kelpaako se vaihdon välineeksi, onko se peruuttamattomasti tärveltynyt vai kenties jonkinlainen taideteos.

Herää myös muita kysymyksiä: Jos runo tärvelee setelin vaihtoarvon, niin kuinka suuri osa setelistä saa olla runon peitossa, jotta seteli vielä säilyttäisi vaihtokelpoisuutensa? Entä kestääkö setelirunon taide-esineluonne, kun kirjoituskoneella kirjoittaja lyö siellä täällä kirjaimia väärin tai kirjoittaa innostuksissaan runon rivityksen täysin pieleen? Tässä lehdessä julkaistussa setelirunon Tunneseteli / X20602643123 valokuvassa runon ensimmäisen osan keskikohdan rivitys on virheen vuoksi improvisoitu ja se poikkeaa esikuvastaan, muutamasta muusta virheasettelusta kärsivästä setelirunosta Tunneseteli / X08998879043.

 

setelirunous

 

                      Seteli paljastaa omassa muutoksessaan täydelliseen yhteismitallisuuteen pyrkivän järjestelmän sisään kirjoitetut ongelmat. Epämääräiselle ja monitulkintaiselle on vaikea laskea hintaa, jolloin se joutuu usein järjestelmän ulkopuolelle ja mitätöityy.

                      Seteliruno onkin kiinnostavimmillaan tässä välitilassa, eräänlaisena mutanttina kaukaisiksi muuttuneiden lähisukulaistensa seassa. Sen asettaminen erityiseksi taide-esineeksi, kehystäminen vaikkapa galleriaan myytäväksi, tekee sen monitulkintaiselle luonteelle vääryyttä – taide-esineellistettynä se menettää monitulkintaisuutensa ja siten kenties merkittävimmän jännitteensä.

                      Tämän vuoksi ja samaan aikaan myönnytyksenä kirjailija-itselleni julkaisen setelirunoistani valokuvia, jotka tähtäävät vain setelirunon luettavuuteen. Lisäksi olen esiintynyt aiheeseen liittyvillä videoilla joissa kirjoitan, esitän ja/tai laitan setelirunoja kiertoon. Yksi tällainen video on parhaillaan nähtävissä Nuori Voima -lehden verkkosivuilla ja YouTubessa (nimellä ”Runoilija Eino Santanen kirjoittaa ja esittää setelirunonsa Tunneseteli ja laittaa sen kiertoon”).

                      Valokuvat palauttavat setelirunot kirjallisuuden ja videot tallennetun performanssin piiriin. Tässä oleva kirjoitukseni selittää tekijän intentioitani. Eroaako tämä sitten taide-esineellistämisestä kovinkaan paljon? Ei todellakaan täydellisesti, mutta ainakaan mitään alkuperäistä ei ole kaupan. Taiteena esillepannaan ainoastaan toisto, kuten setelien maailmaan sopii. Varsinaisia setelirunoja julkaisen silloin tällöin vain ruokakaupan tai muun liikeyrityksen kassalla. Laitan niitä kiertoon, jossa toivon niiden myös pysyvän.

                      Tähän mennessä olen julkaissut – siis levittänyt setelirunoa Tunneseteli setelin yhdelle puolelle kirjoitettuna, niin että kaksiosainen runo jakautuu kahdelle erilliselle setelille, joissa teksti on merkattu joko Tunnesetelin osaksi 1/2 tai 2/2. Nämä osat käyvät mahdottomalta tuntuvaa rusettiluistelua euroalueen laajuisella kentällä.

                      Tässä lehdessä julkaistaan valokuvat kolmesta 20 euron setelille kirjoittamastani setelirunosta, jotka muodostavat ensimmäisen osan sarjasta Suomen itsenäisyyden 95-vuotisjuhlavuoden nyky- ja jälkikäteinen juhlarahasarja. Sarjan toinen osa julkaistaan Nuori Voima -lehden vuoden 2013 ensimmäisessä numerossa Runous 2012.

 

Kiitän Nuoren Voiman päätoimittaja Martti-Tapio Kuuskoskea, joka innostui setelirunoudesta heti ja niin paljon, että oli valmis valokuvien julkaisemisen lisäksi tekemään kanssani setelirunoutta esittelevän videon, jossa setelirunoutta harjoitetaan ns. käytännössä (ks. aiemmin mainittu video). Lisäksi kiitän Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran jäseniä Markku Eskelistä ja Tiina Käkelä-Puumalaa, jotka ovat ystävällisesti jakaneet minulle tietojaan setelikirjoittamisen historiasta. Erityisesti haluan kiittää veljeäni Jukkaa, jolta sain kolme vuotta sitten ensimmäisen setelikirjoittamista koskevan ajatuksen.