Nuoren Voiman Liiton historia


1920-luku

Nuoren Voiman Liiton historia alkaa koulunuorisolle 1908 perustetusta Nuori Voima -lehdestä, josta kehittyi 1910-luvulla eri alojen harrastajia yhdistävä julkaisu. Lehti julkaisi vuoden 1919 ensimmäisessä numerossa lukijoille pyynnön avustaa lehteä ja lähettää toimitukseen materiaalia julkaistavaksi. Jo aikaisemmin Nuori Voima oli järjestänyt taidenäyttelyitä, joihin oli osallistunut muutamia Etelä-Suomen kouluja. Lehden tekemän ohjaustyön pohjalle syntyi ajatus toveriliiton perustamisesta lehden lukijakunnan keskuuteen. Liiton toiminta-ajatuksen muotoili Nuoren Voiman säännöllinen lukija, tamperelainen teinityttö Kerttu Suomenlinna, joka sittemmin tuli tunnetuksi arvostettuna runoilijana ja lastenkirjailijana nimellä Elina Vaara.

Kerttu Suomenlinnan (myöh. Elina Vaara) Nuori Voima 18/1919 -numerossa julkaistu ehdotus Nuoren Voiman Liiton toiminta-ajatukseksi.

  1. N:n V:n toveriliiton tehtävänä on kasvattaa kutakin jäsentään hänen kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan työhön rakkaan isänmaamme hyväksi.
  2. Tämä käy päinsä ahkeran, liiton jäsenten harrastusten mukaan järjestetyn harjotuksen avulla.
  3. Toiminnan helpottamiseksi tulee samain asiain harrastajain liittyä ryhmiksi eli osastoiksi (esim. urheilijat, taiteilijat, kynäilijät, keksijät ja kokeilijat j.n.e.), joiden johtajat yhdessä liiton puheenjohtajan kanssa neuvottelevat liiton asioista ja panevat kokousten päätökset täytäntöön kukin omassa osastossaan.
  4. Yhteys eri paikkakunnilla toimivain liiton osastojen (ja yksityisten jäsenten) kesken perustuu ennen kaikkea vilkkaaseen kirjeenvaihtoon.
  5. Liiton jäsenten velvollisuutena on tehdä parhaansa sen hyväksi, sekä levittää ja kaikin tavoin palvella lehteään, liiton aatteiden julistajaa ja äänenkannattajaa Nuorta Voimaa.

Lehden 1.3.1920 ilmestyneessä numerossa julkaistiin laaja liiton perustamisesta käsittelevä kirjoitus. ”Nuori Voima on päättänyt panna alotteille uuden Nuoren Voiman Liiton – ensin vähäiseen vaatimattomaan alkuun, josta sitten kasvakoon suuri, voimakas ja koko maata käsittävä nuorten liike. [--] Nuoren Voiman Liiton jäsenten yhdyssiteenä on palava isänmaanrakkaus, uuttera, kehittävä, harrastuksellinen työskentely, luja toverihenki ja viattomalle ilolle, leikeille ja urheilulle avoin mieli. Jokainen, joka haluaa liittyä tähän vapaaseen, kaikki Suomen nuoret käsittävään toveriliittoon, antaa ensin Nuorelle Voimalle näytteen harrastuksistaan, suorittaa pienen kokeen, ja jos se hyväksytään, pääsee hän Liiton jäseneksi saaden Liiton merkin kuparisena. Pääharrastuksensa mukaan tulee hän kuulumaan tiettyyn harrastuspiiriin.”

Lehdessä ilmoitettiin lokakuussa 1920, että jäseneksi pääsee ”jokainen Nuoren Voiman lukija, poika tai tyttö, joka on täyttänyt 12 vuotta ja lähettää - - harrastusnäytteen”. Jäseniksi liittyi tuolloin muun muassa useita tulevia kirjailijoita, jotka olivat syntyneet vuosisadan vaihteen paikkeilla: Elina Vaara, Ilmari Pimiä, Olavi Paavolainen, Lauri Viljanen, Einari Vuorela, Uuno Kailas, Arvi Kivimaa, Erkki Vala ja Katri Vala. Mukana oli myös muun muassa musiikin, kuvataiteen, valokuvauksen, historian, käsityön, esperanton ja tekniikan harrastajia.


Vasemmalla: NVL:n talvipäivät Porvoossa vuonna 1926. Vasemmalta Ilmari Jäämaa, Martti Haavio, Leo Lindell ja Unto Karri. Oikealla: NVL:n Helsingissä 6.-7.1.1923 järjestämien messujen radiokonsertti. Oikealla konsertin järjestäjä Leo Lindell.


Liitto järjestäytyy

Lehden lukijat perustivat NVL:n virallisesti vuonna 1921, mutta jo edellisenä vuonna liittoon oli kirjattu 126 jäsentä. Liiton perustamiskokous pidettiin 9.1.1921 ja Nuoren Voiman päätoimittaja Ilmari Jäämaa valittiin yksimielisesti liiton ylijohtajaksi. Martta Wendelin suunnitteli liitolle vieläkin käytössä olevan tunnuksen, jossa auringon keskellä on Ikaros-siipi ja alaosassa liiton nimeä tarkoittavat kirjaimet NVL.

Liiton jakamista kuparimerkeistä tuli haluttu ylpeyden aihe sekä todiste liittoon kuulumisesta. Kuparimerkin haltijalla oli mahdollisuus tavoitella myös hopea- ja kultamerkkejä. Liiton perustuskokouksen pöytäkirjan mukaan ”hopeamerkkiä varten on annettava todistus voimakkaasta edistymisestä ja kultamerkkiä varten esitettävä mestarinäyte.” Kultamerkin saanut henkilö pysyi liiton jäsenenä kuolemaansa saakka.

Kirjallisen harrastuspiirin kuparimerkin suoritussäännöt vuonna 1922:

  1. Runot. Vähintään viisi runoa. Selvä aiheenkäsittely ja huolellinen sanavalinta. Oikeat lyhennykset, hyvä poljento ja tyydyttävä loppusoinnutus.
  2. Muu kaunokirjallisuus. Kolme yhteensä vähintään 2400 sanaa käsittävää kertomusta tai muu laajuudeltaan vastaava näyte. Omintakeinen aiheensuoritus. Hyvä ja moitteeton suomenkieli sivistysmäärän mukaan.

Kupari-, hopea- ja kultamerkit olivat erittäin haluttuja myöhemmin myös vanhempien jäsenten keskuudessa. Vuosikymmenien ajan maamme eturivin kirjailijat lähettivät Nuoren Voiman Liiton toimistolle nöyriä pyyntöjä hopea- ja kultamerkin saamiseksi. Merkkejä käytettiin myös ylpeydellä kaikissa liiton tapahtumissa.

”Ensimmäinen harrastusnäytteeni hylättiin mutta toisella yrityksellä pääsin Nuoren Voiman Liiton jäseneksi. Jäsennumeroni oli 1038. Ja abiturienttikeväänäni 1926 hyväksyttiin hopeamerkkinäytteeni. [--] Harrastus, toveruus yli kaikkien yhteiskunnallisten rajojen, vapauttivat monen yksinäisen nuoren kautta Suomen tuntemaan ettei hän innossaan ja yksinäisyydessään sittenkään ollut yksin vaan näkymättömän veljespiirin jäsen.”- Mika Waltari (Nuoren Voiman Liiton historia, 244)

NVL Lauri Viljasen arvostelu Pentti Haanpään hopeamerkkinäytteestä:

”NVL:n kirjallisen piirin jäsenen Pentti Haanpään hopeamerkkinäyte, novellikokoelma ”Maantietä pitkin” osoittaa harvinaisen alkuperäistä luomisvoimaa ja kehittynyttä taiteilijamieltä sanankäytössä. Sille antaa suuren persoonallisen arvon siinä esiintyvä omalaatuinen ja voimakkaasti yhtenäinen elämännäkemys. Minulla on mieluinen tilaisuus puoltaa Pentti Haanpäätä hopeamerkin saajaksi.” Tampereella 29/12 -25, Lauri Viljanen

1921e  1921a

Liiton ensimmäinen vuosikokous pidettiin liiton talvijuhlien yhteydessä Turussa 7.1.1922. Kokouksessa keskusteltiin tulevan toiminnan yleisistä suuntaviivoista ja liiton toimintamuodoiksi hyväksyttiin seuraavat harrastuspiirit: teknillinen, säveltaiteellinen, kirjallinen, luonnontieteellinen, kotiseutututkimuksen, kuvaamataiteilijain, näyttelijäin ja lausujain, ongelmanharrastajain, postimerkinkeräilijäin, pikakirjoittajain, kemistien, esperantistien, mehiläishoitajien, urheilijain ja valokuvaajien harrastuspiiri.  NVL:n perustaminen auttoi eri aloja harrastavia nuoria löytämään toisensa. Radioamatöörien yhdistyminen oli nuorelle Suomelle erityisen tärkeää, sillä heidän yhteenliittymänsä kehitys johti myöhemmin Yleisradion syntyyn.

Liiton toiminta laajeni ja eri puolille maata perustettiin kymmeniä aktiivisesti toimivia osastoja ja harrastuspiirejä. Vuodesta 1922 alkaen järjestettiin vuosittain talvipäivät esityksineen, näyttelyineen, luentoineen ja kilpailuineen. Talvipäivät olivat näyttäviä tapahtumia, joihin saapui osallistujia eri puolilta maata. Näyttelyissä esiteltiin jäsenten töitä käsitöistä kasvikokoelmiin. Samalla pidettiin liiton ja harrastuspiirien vuosikokoukset. 1940-luvulla talvipäivien juhlaperinteisiin vakiintui uusien kultamerkkien jakaminen liiton ansioituneille jäsenille.

Kirjallisuuden alalla nuorten yhdistyminen sai aikaan ryhmittymän, joka tunnetaan hyvin vielä nykyäänkin. 1920-luku oli Euroopassa kulttuuriradikalismin aikaa. Suomessa sen näkyvin ilmaus oli nuorvoimalaisten kirjailijoiden ja taiteilijoiden Tulenkantajat-ryhmä, joka sai nimensä NVL:n 1924 perustetusta Tulenkantajat-albumista. Albumi ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1924 ja muuttui neljästi ilmestyttyään aikakauslehdeksi. Tulenkantajat-albumeissa esiteltiin kirjallisen, kuvataiteellisen ja säveltaiteellisen ryhmän saavutuksia. ’Tulenkantajat’ herätti nimenä jonkin verran hämmennystä: albumin nimenä se oli selvä, mutta ihmisryhmänä epämääräinen, eikä tulenkantajiin kuuluneista kirjailijoista voida vieläkään tehdä pitävää luetteloa. Ryhmä vaati ikkunoiden avaamista Eurooppaan ja Olavi Paavolainen esitteli kirjassaan Nykyaikaa etsimässä Euroopan uusia taiteellisia virtauksia, esimerkiksi dadaismia ja futurismia.

Vaikka Nuoren Voiman Liiton jäsenillä on kautta historian ollut hyvin erilaisia taiteellisia ja yhteiskunnallisia näkemyksiä, on liitto toiminut ihmisten välillä yhdistävänä tekijänä. Mielipiteiden vaihto on kuitenkin ollut liitossa usein voimakasta. Esimerkiksi vuonna 1927 liiton kokouksessa toivottiin Pentti Haanpään erottamista liitosta, koska hän oli antanut julkaista Nuoressa Voimassa itsestään sotilaspukuisen kuvan, joka muutamien upseerijäsenien mielestä häpäisi Suomen armeijaa. Vuonna 1928 Haanpään erottamista vaadittiin uudemman kerran hänen julkaistuaan armeijaan kriittisesti suhtautuvan teoksensa Kenttä ja kasarmi. Haanpäätä ei kuitenkaan erotettu, vaan kokouksessa tultiin päinvastoin siihen tulokseen, että jäsenten tulisi pystyä ratkomaan keskinäisiä erimielisyyksiään muulla tavoin kuin esittämällä liiton kokouksissa erottamisvaatimuksia.

1921f 

 

...............................................................................................

1930-luku

1930-luvulle tultaessa talvipäivät laajenivat entisestään ja myös keksijät esittelivät niissä töitään. Suurinta huomiota talvipäivien historiassa herätti Vilho Setälän koneihminen, joka oli näytteillä talvipäivillä vuosina 1931–1934. Koneihminen oli rakennettu Helsingin Puhelinyhdistyksen käytöstä poistetuista releistä.

Keväällä 1931 perusti NVL:n kirjallisen harrastuspiirin puheenjohtaja Mika Waltari Helsinkiin keskustelukerhon, Kerho 31:n. Sen toiminta loppui saman vuoden syksyllä, mutta 1933 kerho alkoi kokoontua uudelleen ja sai nimen Kerho 33. Kerhosta muodostui pian kulttuurielämämme tunnetuin keskustelufoorumi, jonka tilaisuuksiin osallistui tavallisesti toistasataa henkeä. Aiheet vaihtelivat psykoanalyysista Shakespeareen. Kirjailijoita kutsuttiin kertomaan teostensa vaiheista ja nuoret kirjallisuuden harrastajat tutustuivat laajasti myös ulkomaisiin teoksiin.

Vuoden 1932 alussa liitto vuokrasi ensimmäistä kertaa oman toimiston osoitteesta Kluuvikatu 5. Tämä vilkastutti toimintaa huomattavasti. Tätä ennen liiton toiminta oli keskittynyt Porvooseen, jossa ylijohtaja Ilmari Jäämaa asui ja työskenteli. Jäämaa oli tehnyt suurimman osan toimiston töistä vapaa-ajallaan. Kluuvikadulla toimi liiton virkailijana neiti Meri Ikonen, joka jatkoi samassa tehtävässä myös sotavuosien jälkeen, vaikka toimisto silloin menetettiinkin.

1930-luvulla Nuoren Voiman Liitosta oli tullut jo merkittävä tekijä suomalaisessa kulttuurissa. Yhdysvaltain pörssiromahduksesta alkanut lama, Lapuan liike ja Mäntsälän kapina koettelivat yhteiskuntaa ja kiristivät ilmapiiriä. Vuonna 1936 Etsivä Keskuspoliisi syytti muistiossaan Kerho 33:a kansanrintamahankkeesta. Syytös oli aiheeton, sillä kerho pysyi poliittisesti puolueettomana, mutta syntynyt kohu vaikeutti tilaisuuksien järjestämistä ja syksyllä 1939 ne lopetettiin.

 

Jäämaan poismeno

Nuoren Voiman päätoimittaja ja Liiton ylijohtaja Ilmari Jäämaa kuoli yllättäen vuoden 1934 lopussa. Jäämaa oli valtakunnallisesti tunnettu henkilö ja koko maan sanomalehdistö kirjoitti hänen poismenostaan. Artikkeleissa käytiin läpi Jäämaan 20-vuotista päätoimituskauttaan, ylistettiin hänen esikuvallisuuttaan nuorisolle sekä muisteltiin myös hänen kirjojaan. Nuoren Voiman numerosta 1/1935 tuli Jäämaan muistonumero. ”Yllättäen poistunutta lehtemme isää” kaipaili Arvi Kivimaa: ”Hän elää. Ei ole kuolemaa!”

Jäämaalle pystytettiin myöhemmin hautamuistomerkki ”Helsingin uudelle haustausmaalle”, eli Hietaniemen hautausmaalle. Ikaros-nuorukaista esittävän muistomerkin valmisti nuorvoimalainen Kosti Ström. Muistomerkille tehtiin kunniakäyntejä monena vuonna niin yhdistyksen kuin yksityisten jäsentenkin voimin.

Jäämaan jälkeen liiton vt. ylijohtajaksi nimitettiin kirjailija Arvi Kivimaa. Hänen kautensa jäi lyhyeksi, ja jo vuonna 1937 hänet korvasi kirjailija Urho Karhumäki. Karhumäki ei ehtinyt olla tehtävässä kuin kolme vuotta ennen kuin joutui rintamalle. Silti hän osin poissaolevanakin hoiti tehtävää vuoteen 1947 asti.

Karhumäen kausi oli liitolle kuitenkin vaikea, erityisesti taloudellisesti. Kluuvikadun huoneisto jouduttiin antamaan pois varojen puutteen takia. Tällöin toiminta siirtyi nuorvoimalaisen Vilho Setälän valokuvausliikkeen yhteyteen Pohjoiselle Rautatienkadulle. Silti Karhumäki kehitti paljon liiton toimintaa varsinkin maaseudulla. Hänen kesähuvilallaan Vihdin Ojakkalassa järjestettiin monena kesänä kursseja kirjailijoille ja muille taiteilijoille. Lisäksi hänen kotinsa Ruusulankatu 17:ssä oli aina avoin nuorvoimalaisille ja toimiston puuttuessa kokoukset järjestettiinkin yleensä siellä. Vasta sotavuosien jälkeen liitolle tarjoutui jälleen mahdollisuus vuokrata oma toimistohuone Suomen Opettajain Raittiusliiton huoneistosta.


Toiminnanjohtajat vuosina 1921-1939

Ilmari Jäämaa 1921-1934
Arvi Kivimaa 1935-1936
Urho Karhumäki 1937-1947

1921b

...............................................................................................

1940-luku

1940-luku oli vaikeaa aikaa niin liitolle kuin koko Suomellekin. Toisen maailmansodan aika oli laskukautta, mutta toiminta jatkui edelleen ja lehti ilmestyi keskeytyksettä myös sotavuosina.

Sodan jälkeen Urho Karhumäki hoiti liiton toimistoa kotonaan Ruusulankadulla vaimonsa Elinin avustuksella. Hyvät toimistotilat saatiin Suomen Opettajain Raittiusliiton huoneistosta, mutta muutot jatkuivat tämänkin jälkeen. Toimisto sijaitsi viisi vuotta Annankadulla, muutti sitten Kynämies Oy:n tiloihin Bulevardille, jossa toimi osittain eteisessä. Bulevardilta muutettiin Fabianinkadulle ja sieltä Kaisaniemenkatu 4:ään vuonna 1949. Toimistossa työskenteli ylijohtajan apuna kerrallaan ainakin yksi konekirjoitustaitoinen henkilö, joka yleensä oli opiskelija.

Vuosi 1945 merkitsi Nuoren Voiman Liitolle ja koko Suomen kulttuurielämälle uuden nousun alkua. Kerho 33 alkoi kokoontua jälleen ja herätti laajaa mielenkiintoa. Kerhon tilaisuuksissa esiintyivät eturivin kirjailijat kuten F. E. Sillanpää, V. A. Koskenniemi, Aale Tynni, Aila Meriluoto, Lauri Viita, Väinö Linna ja Aino Kallas. Tilaisuuksissa keskusteltiin taiteesta ja kulttuuri-ilmiöistä vapaasti, mutta painokkaasti. Yleisöä oli paikalla tilaisuudesta riippuen 200–300 henkeä. Koska tilaisuudet kasvoivat suuriksi ja paikalla oli lehdistöä, liiton aktiivit kävivät yksityisempiä keskusteluja ”jatkokokouksissa”, jotka pidettiin usein Paavo ja Rauha Aarnion kodissa. Maija-Liisa Heini muisteli tilaisuuksia vuonna 1958 seuraavasti: ”Sillä on niitä aikoja eletty ennenkin, kun Essi Renvall on kirjoittanut nimensä kahden kolmosen jatkojen isäntäväen vieraskirjaan huulipunalla ja joku assyrologi (Armas Salonen) muinaisbabylonian kielellä kellon soittaessa 10 Suomen aikaa. Mikä on eräs ja sinänsä pätevä aika sekin.” (Nuoren Voiman Liiton historia, 299).

Liiton muuhunkin toimintaan tuli mukaan uuden sukupolven nuoria kirjoittajia, kuvataiteilijoita, lausujia ja näyttelijöitä. Harrastuspiireiksi vakiintuivat taiteelliset alat radiotekniikan, pikakirjoituksen, grafologian ja ilmailuharrastuksen eriytyessä omiksi järjestöikseen. Taidoissa myös kilpailtiin. Talvipäivillä vuonna 1949 järjestettiin ensimmäisen kerran ”monilajiset henkiset kilpailut”, joissa oli yhteensä 250 osanottajaa. Lajeja olivat kirjallisuus, säveltaide, kuvaamataide, lausunta, taidetanssi, valokuvaus, puhe, käsityö, esperanto ja teknilliset työt.

1940a  

...............................................................................................

1950-luku

1950-luvulla nousi kirjallisuudessa ja taiteessa esiin modernismi, joka herätti laajaa polemiikkia. Konservatiiviset piirit hyökkäsivät rajusti sitä vastaan, mutta modernismi valtasi nopeasti asemia ja näkemykset kirjallisuudesta ja taiteesta uudistuivat. Suomen kulttuurielämässä vallitsi nousukausi, joka synnytti uusia lehtiä ja uusia kulttuuri- ja kirjallisuuskerhoja, jotka erikoistuvat kapealle alueelle. Erityisesti elokuvat nousivat nuorten suosioon. Kerho 33:ssa tämä johti siihen, että kokoontumisia harvennettiin; niitä pidettiin 1950-luvulla enimmäkseen neljä kertaa vuodessa. Vähitellen Kerho 33:n toiminta loppui kokonaan.

Nuoren Voiman Liitto oli alusta lähtien muodostunut paikallisryhmistä ympäri Suomen. Helsingissä oli vuosien 1928–1939 aikana toiminut Panu-ryhmä, jonka tarkoituksena oli toimia yhdyssiteenä Helsingissä ja sen ympäristössä vakinaisesti tai tilapäisesti oleskeleville Nuoren Voiman Liiton jäsenille. Ryhmä järjesti jäsenilleen retkiä sekä opetustarkoituksessa käyntejä museoihin, taidenäyttelyihin ja teattereihin. Viisikymmentäluvulla ryhmä herätettiin uudelleen henkiin. Jäsentensä harrastusten ohjaamiseksi kerho järjesti muun muassa ryhmäkursseja kirjallisen, kuvaamataiteellisen, säveltaiteellisen, lausujain ja näyttelijäin sekä askartelijain harrastuspiirien jäsenille. Erityisen aktiivisia Panu-ryhmässä olivat näyttelijät ja lausujat, jotka alkoivat viisikymmentäluvun lopulla esiintyä säännöllisesti kaupungilta vuokratussa Kellariteatterissa. Heidän televisiossa esitetyt näytelmänsä olivat ensimmäisiä Suomessa televisioituja teatteriesityksiä.


NVL:n lausujain ja näyttelijäin harrastuspiiri perustettiin jo vuonna 1922 ja se toimi vilkkaasti vuosikymmeniä. Kuvassa Panu-kerhon lausujia, jotka esittivät uutta runoutta taiteilijakoti Lallukan salissa.

Nuoren Voiman Liiton toiminta oli 1950-luvulla Tauno Peltomäen käsissä. Nuori Voima -lehti palveli liiton toimintaa mm. julkaisemalla listoja kuparimerkkien suorittajista. Vuosikymmenen loppua kohti NVL:n merkitys alkoi vähentyä, kun nuorten aktiivisuus suuntautui muualle, eikä liitto kyennyt uudistumaan kyllin nopeasti. Vuonna 1959 kutsuttiin NVL:n uudeksi toiminnanjohtajaksi Erno Paasilinna, joka muistelee alkutaivaltaan liitossa seuraavasti:

”Liiton toimisto sijaitsi siihen aikaan Kaisaniemenkadulla. Eräänä aamuna nousin sitten ahtaalla hissillä ylös viidenteen kerrokseen, jonka kaikkialle levittäytyvien paperiröykkiöiden ja arkistokaappien valtaamassa kahden huoneen konttoritilassa Tauno Peltomäki esitteli minut tuleville apulaisilleni. Olin ensi kertaa Helsingissä ja teitittelin jäykän arvokkaasti näitä sisimmässään hymyileviä helsinkiläispoikia, jotka molemmat olivat jo yliopisto-opintojensa loppupäässä. Tapio Forsgrén hoiti talousasioita ja Matti Toivonen kirjeenvaihtoa ja lehden taittoa. Tapiolla oli ruotsinkielinen tausta ja hän oli ollut sotalapsena Tanskassa, Matti taas oli aito rento stadilainen. Tapio oli minua pari vuotta nuorempi, silmälasipäinen, teräviin huomautuksiin valmis älykkö, Matti minunikäiseni leveästi naurava pyöreäkasvoinen ja kaikkeen mukautuva monitaitaja. Parin kuukauden jälkeen tein sinunkaupat Matin kanssa SKS:n kirjapainossa, jossa kävimme yhdessä lukemassa lehden sivuvedoksia. Toimistoon palatessamme sallin tämän armon langeta myös Tapion osalle.” (Ikaroksen perilliset, 35.)

Toiminnanjohtajat vuosina 1940-1959
Urho Karhumäki 1937-1947
Martti Turunen 1947-1958
Leo Meller 1958-1959
Erno Paasilinna 1959-1965

............................................................................................... 

1960-luku

Nuoren Voiman Liiton toimisto muutti 1960 ja 1990 -lukujen aikana useaan otteeseen. Vuonna 1968 liiton toimisto sijaitsi osoitteessa Lönnrotinkatu 15 A 7, josta muutettiin syyskuussa 1978 osoitteeseen Yrjönkatu 11 D ja siitä edelleen vuonna 1979 pihan poikki osoitteeseen Yrjönkatu 11 C. Vuonna 1984 toimisto muutti osoitteeseen Arkadiankatu 12 ja lopulta vuonna 1992 liitto sai toimitilan osoitteesta Iso Roobertinkatu 29–31 A 4. Tämä oli ensimmäinen toimitila, jonka liitto omisti itse, ja kyseisessä toimitilassa se viihtyi aina vuoteen 2009 asti.

presidentintervehdys
Presidentti Urho Kekkosen tervehdys Nuoren Voiman Liitolle.

1960-luku oli ristiriitaista aikaa Nuoren Voiman Liitolle. Liiton toimintaan oli sen historian aikana ehtinyt osallistua jo useampi sukupolvi, mikä 1960–1970-luvuilla tarkoitti pienempiä ja isompia sukupolvikapinoita. Liitolla oli Tulenkantajien päiviltä periytyvä legendaarinen maine, ja sen vaiheisiin kytkeytyi monia Suomen kirjallisuushistorian tärkeitä vaikuttajia. Sodan jälkeen Liiton kulttuurinen painoarvo oli kuitenkin jatkuvasti vähentynyt. Nuoren Voiman Liitto ja lehti pysyivät pitkälle kuusikymmenluvulle vanhan polven hallinnassa. 1920-luvun nostalgia oli muodostunut liitolle painolastiksi, ja uudistumista kaivattiin kipeästi. Nuorten aktiivien yritykset herätellä lehteä ja liiton toimintaa provokaatioiden ja undergroundin merkeissä kompastuivat kuitenkin kuusikymmenluvun lopulla paitsi syveneviin taloudellisiin vaikeuksiin myös liiton vanhojen jäsenten voimakkaaseen vastustukseen. Kalevi Seilosen vuosina 1964–1966 päätoimittaman Nuori Voima -lehden uudistunut linja herätti pahennusta liiton hallituksessa:

”Pahennusta herätti koko lehden linja, mutta varsinkin luku Loposen suomentamasta William Buroughsin Alastomasta lounaasta ja NVL:n kilpailussa 16–21-vuotiaiden sarjan voittanut Kalevi Mattilan novelli, jota SKS:n kirjapaino piti niin siveettömänä, ettei suostunut painamaan sitä. Kun novellia ei saatu julkaistua lehdessä, lähetimme sen kirjekuoressa monisteena tilaajille ja pyynnöstä kaikille halukkaille. – Kalevi Seilonen

Sukupolvikapina näkyi myös Nuoren Voiman Liiton toimistossa, jossa toiminnanjohtajana aloitti vuonna 1968 Kai Linnilä. Liiton toiminnassa oli tuolloin mukana vielä aktiivisia senioreja, mm. Paavo Aarnio, joka oli liittynyt jäseneksi vuonna 1922 ja valittu ensimmäisen kerran Kerho 33:n puheenjohtajaksi vuonna 1933 Mika Waltarin jälkeen.

”Nuoren toiminnanjohtajan oli mahdotonta suhtautua järkevästi ja rauhallisesti menneisyyden aaveisiin. Hyvää tarkoittavan Paavo Aarnion ärsyttäminen kävi harrastuksesta. Perinteiden tallominen ja toimiston kiivas uudistusvauhti aiheutti kolmen vuoden päästä vanhojen kapinan. Ostorobotnian tiloissa pidetyssä vuosikokouksessa istui puolensataa 30- ja 40-luvun aktiivia. Ylimielinen liiton toimisto ei ollut varautunut moiseen revanssiin. [- -] Vanha kaarti huusi puheenjohtajaksi Paavo Aarnion.” – Kai Linnilä

1960-luvun lopulla järjestettiin kahdet talvipäivät, Karhulassa ja Pieksämäellä, joissa pääsivät esille niin nuoret kuvataiteilijat kuin kirjoittajatkin. Näillä talvipäivillä oli ensimmäistä kertaa esillä myös sarjakuvaa. Vuoden 1969 Karhulan talvipäiviin huipentui 1960-luvun radikalismi ja lehdet saivat kirjoittaakseen raflaavia otsikoita.

”Karhula oli hallittu kaaos. Paikalliset karhulalaiset häpesivät silmät päästään, kun liiton toimiva johto antoi kaikenlaisten kukkien kukkia. Karhulan kauppala hysterisoi itsensä siinä määrin, että suurin osa turkulaisista suljettiin poliisiputkaan. Kuulutin Jarkko Lainetta kirjallisen matinean estradille, kun takarivistä huudettiin: ’Ei tule, Jarkko on putkassa, perkele!’ Nuori runoilija oli mennyt selvin päin rauhoittelemaan poliiseja, mutta joutuikin häkkiin. Laine ilmestyi matinean loppupuolella saliin ja piti esityksensä.” – Kai Linnilä

  1960a
Vasemmalla: Pekka Peltola, taloudenhoitaja Leena Kotti sekä Nuorison Taidetapahtumaa tekevät Marja Mahkonen ja Ilpo Tiihonen.  Oikealla: Pekka Peltola, Marja Kivelä, Ilpo Tiihonen, Leena Katti ja Annika Indström

 

...............................................................................................

1970-luku

Liitto oli ajautunut 1960-luvun kuluessa taloudellisiin vaikeuksiin. Vuosikymmenten vaihteessa liitolla ei ollut varaa pitää yhtäjaksoisesti toimistohenkilökuntaa. Nuori Voima -lehti oli lopetettu vuonna 1969, koska vahvasti tappiolliselle julkaisulle ei saatu ulkopuolista tukea, eikä sen julkaisemista pidetty liitossa välttämättömänä. 1970-luvun alkupuoli olikin liitossa elvyttämisen ja uudelleenarvioinnin aikaa ja vähitellen liitto alkoi nousta uudelleen jaloilleen.

1970-luvun alussa puheenjohtajaksi kutsuttiin Väinö Kirstinä, jolloin Paavo Aarnio väistyi puheenjohtajakilvasta. Vuosikymmenen kuluessa toiminta laajeni, talous koheni ja tehtiin yhteistyötä muiden kulttuurijärjestöjen kanssa. Myös Nuori Voima -lehti alkoi ilmestyä uudelleen vuonna 1973, jolloin sen päätoimittajana aloitti Arto Paasilinna. Opetusministeriön kanssa käytiin sinnikkäitä neuvotteluja lehden ja liiton pelastamisesta ja tukea saatiinkin järjestymään. Vuoden 1975 toimintakertomuksessa voitiin todeta Nuoren Voiman Liiton olevan edelleen maan johtava kulttuurinharrastajia palveleva ja ohjaava elin. 1970-luvun aikana liitossa ehti työskentelemään suuri joukko kirjallisuusalan ihmisiä ja liiton toiminnanjohtaja vaihtui tiiviiseen tahtiin.

Liiton yhteiskunnallista aktiivisuutta osoittavat osallistumiset nuorisojärjestöjen ja mielipidelehtien yhteisille neuvottelupäiville sekä yhteistyönä järjestetyt seminaarit. Esimerkiksi vuonna 1977 järjestetty väkivaltaviihdettä koskeva seminaari yhteistyössä Elokuva- ja Televisiokasvatuksen keskuksen kanssa sai huomiota lehdistössä. Vuosikymmenen puolivälissä painopisteenä olikin kulttuurin liittyminen arkielämään. Tällöin liitto järjesti muun muassa lehtityön koulutusta työpaikkalehtien toimittajille.

Liitto järjesti vuosittain kulttuurikilpailuja, joissa lajeja olivat mm. kuunnelma, essee, tango, pakina, lyriikka ja proosa. Onnistuneimpina vuosina kilpailutöistä julkaistiin antologioita. Nuori Voima oli tärkein harrastajakirjoittajien tekstejä julkaiseva foorumi. Liitto myös koulutti sekä kirjoittajia että omia kriitikkojaan. Vuonna 1978 julkaistiin Liisa Enwaldin kirja Kirjoittajaseminaari, jonka mallin mukaan harrastajaseminaareja toteutettiin. Seminaaritoiminta ulottui Ruotsiin asti, jossa toimi aktiivinen ruotsinsuomalaisten kirjoittajien yhdistys.

Nuoren Voiman Liitto sai 1970-luvun alussa järjestettäväkseen Nuorison taidetapahtuman niinä vuosina, jolloin lajeina olivat kirjallisuus ja kuvataide. 1974 järjestettiin koulutusleiri Torniossa, joka houkutteli uusia aktiiveja liiton toimintaan. Opettajina Torniossa olivat mm. Orvokki Autio, Kari Jylhä, Jussi Kylätasku, Hannu Salama, Pentti Saaritsa ja Tommy Tabermann. Tornion leirin osallistujista muutamat jatkoivat aktiivista toimintaa liitossa Taidetapahtuman jälkeenkin ja muodostivat Myrsky-ryhmän.

”Heti leirin jälkeisenä syksynä ja talvena muutamat leirillä toisiinsa tutustuneet ja vähän muutkin NVL:n arvostelupalvelun samanhenkiset asiakkaat alkoivat kokoontua Nuoren Voiman Liiton helmoissa Lönnrotinkadulla. Mikä yhdisti? Yksinäisyys. Kirjoittamisen ilo. Ja kai vähän räyhähenkikin; kyllästyminen ajankohdan aneemiseksi koettuun simppeliin luontolyriikkaan ja läskisoosiproosaan, liian tiukkaan napitettuun realismiin ja valmiiseen poliittiseen tendenssiin. Haluttiin irrotella, myös teksteissä.” – Anja Kauranen

Myrsky-ryhmä järjesti matineoita ja julkaisi antologioita. Perustajajäseniä olivat mm. Teemu Hirvilammi, Annika Idström, Hannu Kankaanpää, Anja Kauranen ja Ilpo Tiihonen. Myrskyä seurasi 1980-luvun alkuvuosina Kiima, jossa oli mukana punkia ja uuden aallon rock-kulttuuria edustavia nuoria.

............................................................................................... 

1980-luku

”Kaikki mikä tehtiin, tehtiin vakavasti ja kunnianhimoisesti, mutta jokaiseen hankkeeseen liittyi hauska puolensa: tavoitteena oli, että mukana olijat viihtyivät toistensa seurassa. Näin tapahtuikin, räkätys ja käkätys jatkuivat usein aamuyön tunteihin saakka.” – Seppo Heiskanen

Nuoren Voiman Liitto juhlisti 60-vuotiasta taivaltaan juhlakirjalla Tulen ja veden kasvot vuonna 1981. Julkaisussa on mukana sekä liiton tunnettujen jäsenten varhaista tuotantoa että oman aikansa nuorten kirjoittajien tekstejä. Juhlakirjan esipuheessa Elina Hytönen ja Olli Jalonen toteavat Nuoren Voiman Liiton olevan ”60 vuotta kestänyt luovuuden puolustuspuhe”. Nuorvoimalaisille harrastaminen ja itsensä kehittäminen ovat intohimoja.

1970-luvulla aloitettu Nuorten taidetapahtuma -toiminta vaati melkoista työpanosta liiton työntekijöiltä. Taidetapahtumia varten järjestettiin kirjoitus- ja kuvataidekilpailuja, joiden parhaimmisto julkistettiin tapahtumassa. Kilpailuissa menestyneitä osallistujia kutsuttiin koulutusleireille. Kilpailut ja leirit antoivat nuorille taiteenharrastajille mahdollisuuden ohjaukseen ja töidensä julkaisuun.

1960c

Outi Nyytäjä ja Sulka-ryhmän jäseniä Taidehallin Nykyaikaa etsimässä -tilaisuudessa vuonna 1985. 

 

Työntekijöitä liitossa oli 1980-luvulla pääsääntöisesti kolme: toiminnanjohtaja, rahastonhoitaja ja kulttuurisihteeri. Liiton hallitus antoi oman työpanoksensa. Hallituksen jäsenet edustivat 1980-luvulla pääasiassa kirjallisuutta ja visuaalisten taiteiden eri aloja.

1980-luvulla suosittu taiteenlaji oli performanssi. Liitto osallistui tähän ilmiöön järjestämällä muun muassa  runonlausuntaa raitiovaunussa. Suurin liiton järjestämä performanssi oli merimatka itäiselle Uudellemaalle Sarvsalöhön keväällä 1987. Liitto vuokrasi pienen laivan, jolle kutsuttiin mukaan kirjallisuuden ja kuvataiteen opiskelijoita. Matkan päätteeksi kokoonnuttiin WSOY:n omistamaan kesäpaikkaan.

Perinteikkäiden kupari-, hopea- ja kultamerkkien suorittaminen kävi vanhanaikaiseksi 1980-luvulla. Liitolla oli kuitenkin merkkejä edelleen varastoissaan. Jäljelle jääneet kultamerkit päätettiin luovuttaa kuolleille runoilijoille Charles Baudelairelle, Vladimir Vysotskille ja Jósef Attilalle Pariisin ja Moskovan matkoilla. Kultamerkkejä myönnettiin kuitenkin hakemusten perusteella edelleen myös NVL:n ansioituneille jäsenille.

1960d

Liiton jäseniä Pariisissa Baudelairen haudalla vuonna 1986. Kuva: Jussi Aalto, Ritva Kovalainen.

 

Liiton kansainvälisessä hengessä 1980-luvulla alettiin toteuttaa myös muita yhteismatkoja Eurooppaan. Esimerkiksi vuonna 1988 toteutettiin 17 hengen kulttuurimatka Unkariin, jossa luotiin uusia suhteita. Nuoren Voiman Liitto myös vastaanotti vieraita muun muassa Neuvostoliitosta. 

Kulttuuritekoja haluttiin 1980-luvulla palkita pilke silmäkulmassa, kuten Reiman päivän palkinto osoittaa. Palkinto jaettiin  ”vuoden nuorekkaasta ja voimallisesta kulttuuriteosta”. Itse palkintoa etsittiin edulliseen hintaan:

”Pystiä ei löydetty siihen hintaan mihin olisi ollut varaa, vaikka Hannu [Kankaanpään] kanssa kiersimme divareita yhden iltapäivän. Lopulta palkinnoksi tuli hattutukki, jonka Johanna Jokipaltio löysi Pelastusarmeijan kirpputorilta. Hattutukin alle sijoitettuun pronssilaattaan kaiverrettiin kunkin vuoden palkitun nimi. Palkinto sai Reiman päivän palkinnon nimen kun etsimme sopivaa jakopäivää marraskuun alusta; Reiman päivä sopi nuorekkaan ja voimallisen kulttuuriteon palkitsemispäiväksi.” – Seppo Heiskanen

Reiman päivän juhlia vietettiin 1980- ja 1990-luvuilla, viimeisen kerran vuonna 1991. Myöhemmin palkinto lakkautettiin ja tilalle perustettiin kaksi uutta palkintoa:  Nuori Voima -palkinto ja Nuoren Voiman avustajapalkinto, jotka liittoo edelleen myöntää vuosittain.

1960e

Nuoren Voiman Liiton Runoratikka Reiman päivänä 5.11.1986. Kuva: Ritva Kovalainen

Olennainen osa Nuoren Voiman Liiton toimintaa olivat 1920-lähtien olleet ympäri maata paikallisesti toimivat osastot ja harrastuspiirit. 1970- ja 1980-luvulla liiton jäsenyhdistyksiä toimi vielä useissa kaupungeissa: Kajaanissa, Varkaudessa, Hyvinkäällä, Turussa, Helsingissä, Kaavissa, Porissa ja Tampereella. Paikallisosastot järjestivät alueellaan muun muassa kirjallisia keskustelutilaisuuksia ja seminaareja. 1990-luvun kuluessa paikallisosastojen toiminta hiipui vähitellen niin, että vuonna 1996 toimintaa löytyy enää Helsingistä, Hyvinkäältä, Porista ja Tampereelta. Nuoren Voiman Liiton Tampereen kerhon kirjallinen piiri lopetti toimintansa vuonna 2000. Nuoren Voiman Liiton Hyvinkään Siipi on sen sijaan olemassa edelleen ja se toimii aktiivisesti ja itsenäisesti erillään liiton muusta toiminnasta.

 

Arvostelupalvelu

Kirjoittajien lähettämien tekstien arvostelut olivat 50-luvulla kuihtuneet muutaman rivin maininnoiksi lehden palstoilla. 1968 perustettiin nykymuotoinen arvostelupalvelu, jossa kirjoittajat saavat perusteellista palautetta kaunokirjallisista teksteistään. Kai Linnilä ja Väinö Kirstinä ryhtyivät vuonna 1972 toimenpiteisiin valtion erityistuen saamiseksi arvostelupalvelulle, jonka seurauksena kirjoittajakoulutuksen määräraha ilmaantui omaksi momentikseen. Arvostelupalvelupalvelu kasvoikin tämän jälkeen nopeasti ja vuonna 1972 arvioitiin jo noin 400 käsikirjoitusta, nuottinäytettä ja kuvataidetyötä.

Arvostelupalvelu toiminta oli 1970- ja 1980-luvuilla hyvin monipuolista. Tuolloin arvosteltavaksi sai lähettää tekstien lisäksi musiikkia nuotteina tai C-kasetilla sekä valokuvia, piirustuksia, maalauksia, grafiikkaa ja sarjakuvaa. Vuosina 1975–1983 liitto toteutti yhteistyössä Yleisradion viihdeosasto 2:n kanssa Harrastajasäveltäjä-ohjelmasarjaa, jossa esitettävät sävellykset oli valittu arvostelupalveluun saapuneista harrastajien sävellyksistä.

Nykypäivänä Nuoren Voiman Liiton Arvostelupalvelusta on mahdollista saada lausunto runoista, romaanikäsikirjoituksista, novelleista, kuunnelmista ja näytelmäteksteistä. Palveluun lähettää tekstejään vuosittain noin 300 harrastajakirjoittajaa ympäri Suomea. Myös maan rajojen ulkopuolelta tulee joitakin käsikirjoituksia vuosittain. Kriitikkoina toimivat kirjoittamisen ja kirjallisuuden ammattilaiset, joiden neuvojen ja vinkkien tarkoituksena on auttaa kirjoittajia eteenpäin. Kirjoittamisen motiivina ei kaikilla suinkaan ole julkaisukynnyksen ylittäminen vaan monet Arvostelupalvelun käyttäjistä kirjoittavat puhtaasti kirjoittamisen vuoksi. Arvostelupalvelussa 1970-luvulla työskennellyt Ilpo Tiihonen muistelee monipuolista käyttäjäkuntaa seuraavasti:

”Tapasin sitten kurssinvetäjänä evp. kansakoulunopettajan joka oli kirjoittanut huomattavimman runonsa sankarivainajien patsaan julkistamistilaisuuteen, hotellinomistajan joka kirjoitti kaksimetrisen vartensa voimalla haikuja silkasta ilosta, ravintolavaunutarjoilijan joka määrätietoisesti kosti miehelleen, päiväkoti-ihmisen jonka eroottisille fantasioille runo oli lestadiolaisseudulla ainoa väylä. Monenlaisia syitä harrastaa, harjoittaa, tehdä. Eivät kaikki mankuneetkaan ammattikirjailijan statusta ja sitä kautta ’sosiaalisen nousun tietä’, kuten kuului yksi asiantuntijaselitys kirjoittamisen syistä. Jos arvostelupalvelu ei kätilöinytkään kirjailijaksi, useimmiten varmasti ei, ehkä sen suuri tehtävä olikin pitää kuumetta yllä.” – Ilpo Tiihonen

 

Toiminnanjohtajat vuosina 1960-1990

Eila Kirstinä 1965-1968
Kai Linnilä 1968-1972
Arto Paasilinna 1973-1976
Annika Idström 1976-1977
Elina Hytönen 1977-1984
Seppo Heiskanen 1985-1990
Martti Jämsä 1990-1991

...............................................................................................

1990-luvulta nykypäivään


Nuori Voima -lehti

Nuori Voima -lehden päätoimittajiksi valittiin 1991 Jyrki Kiiskinen ja Jukka Koskelainen. Heidän toimittamanaan lehti muotoutui nykyisenkaltaiseksi kulttuurilehdeksi, jossa jokainen numero keskittyy tietyn teeman ympärille. 90-luvulla henkisenä kontekstina olivat mannermainen filosofia sekä uusi kirjallisuus-, taide-, yhteiskuntateoria sekä feministinen ajattelu.

”Kirjallisuus oli vakava asia, muurien suojaama luostari, siellä kuolleet heräsivät puhumaan viisauksia, samaan aikaan kuin muualla puhuttiin rankkuudesta, rahasta ja multimediasta, entistä tehokkaammasta kommunikaatiosta.” – Jyrki Kiiskinen

Tarja Roinila tuli numerossa 3/1994 toiseksi päätoimittajaksi Koskelaisen tilalle ja Silja Hiidenheimo Roinilan työpariksi numerossa 1/1995. Vuoden 1997 jälkeen pesti vaihtui tiheästi ja päätoimittajana toimivat kymmenen vuoden ajanjaksolla Janne Porttikivi, Tuomas Nevanlinna, Teemu Ikonen, Markku Paasonen, Markku Lehtinen, Eino Santanen, Antti Arnkil ja Olli Sinivaara. Martti-Tapio Kuuskoski valittiin päätoimittajaksi vuonna 2009.

Lehdelle myönnettiin vuonna 1997 Nuori Suomi-palkinto: ”Rohkeasti ja kaikkea populismia karttaen Hiidenheimo ja Porttikivi ovat luoneet Nuori Voima -lehdelle linjan, joka numero numerolta tuo lukijalle yhä enemmän tietoa, oivalluksia, yllätyksiä. Lehti laajentaa hienosti yhä kapenevaa kirjallisuuspoliittista kenttää. Harvinainen, pinnallisuuksiin ja muoteihin taipumaton lehti.”

Vuonna 2010 Nuori Voima sai puolestaan Kultin Laatulehtipalkinnon. Tuolloin palkintoperustelut kuuluivat seuraavasti: ”Nuori Voima on Nuoren Voiman Liiton julkaisema 101-vuotias kirjallisen kulttuurin lehti, joka paneutuu syvällisesti kirjallisuuden, taiteen ja filosofian ilmiöihin. Lehden päätoimittaja on Martti-Tapio Kuuskoski.Palkintoraati luonnehtii Nuorta Voimaa laadukkaaksi ja eheäksi lehdeksi, joka pystynyt hienosti uudistumaan vuosien varrella säilyttäen paikkansa kriittisenä yhteiskunnallisena keskustelijana.”

Vuonna 2009 Nuoren Voiman oheen perustettiin Kritiikki-lehti. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti tarjoaa lukijoilleen pohdittua ja laadukasta kirjallisuuskritiikkiä ja -esseistiikkaa. Lehti keskittyy ensisijaisesti kotimaiseen kauno- ja tietokirjallisuuteen.

1991b

NVL:n 1980- ja 90-lukujen aktiivisia toimijoita koolla käännösseminaarissa. Takarivissä mm. Maria Säntti, Markus Nummi, Riina Katajavuori ja Jukka Koskelainen, etualalla Jyrki Kiiskinen, Jouni Inkala ja Helena Sinervo.

 

Tapahtumatoiminta

1990-luvulla liitto osallistui aktiivisesti erilaisten kulttuuritapahtumien järjestämiseen, yhteistyötä tehtiin mm. MUU ry:n kanssa. Vuonna 1994 käynnistettiin Elävien Runoilijoiden Klubi (ERK) yhdessä WSOY:n kanssa. ERK:a olivat käynnistämässä Sara Heinämaa, Silja Hiidenheimo, Jyrki Kiiskinen, Jukka Koskelainen, Tarja Roinila ja Lauri Otonkoski. Jo ensimmäisessä tilaisuudessa ravintola Laulumiehessä klubiin liittyi 800 jäsentä.

”Ravintola täyttyi runon ystävistä seinästä seinään ja lattiasta kattoon. Alakerran baariin jonottajat seisoivat toisten edessä ja yläkertaan improvisoitiin toinen baari. Ravintola ei ollut varautunut niin suureen asiakasmäärään, joten heitä piti amatöörien auttaa. Päässälasku osoittautui illan kuluessa yhä vaikeammaksi: mitä on neljä kertaa kahdeksantoista vähennettynä sadasta. Alakerrassa Lauri Otonkoski juonsi, Silja Hiidenheimo ja Tarja Roinila jakoivat ovella liittymiskaavakkeita. Mirkka Rekolaa huudettiin lavalle takaisin. Ja Nadja Pyykkö korjasi Arto Mellerin muistivirheitä. Heidän duettonsa synnytti aivan uusia runoja.” – Maria Säntti

Klubilaiset saivat jäsenmaksua vastaan neljä NVL:n riippumattoman raadin valitsemaa runokirjaa. Elävien Runoilijoiden Klubin toimintaan kuului myös käännöskirjasarja,  jonka aloitti  Tammen julkaisema  Jukka Koskelaisen Paul Celan -käännös Niin kuin kivelle puhutaan. Myöhemmin käännösteoksia julkaistiin WSOY:n ja NVL:n yhteissarjassa. Sarjassa julkaistuja runoilijoita, kuten Seamus Heaney ja Joseph Brodsky, nähtiin myös esiintyjinä Helsingin juhlaviikoilla. Seamus Heaney sai kirjallisuuden Nobelin palkinnon vuonna 1995. ERK puolestaan sai Suomen Kirjakaupan Säätiön Kirjapöllö-palkinnon vuoden kirjallisesta teosta. Palkintoon kuulunut 10 000 mk:n stipendi käytettiin liiton heikon rahatilanteen paikkaamiseen.

Runouden vuosikirja MotMot kuului myös ERK:n julkaisuihin. Sitä julkaistiin vuosina 1993-2006. MotMotin paikan on sittemmin ottanut Nuoren Voima -lehden Runousnumero.

Elävien Runoilijoiden Klubi toimi vuoteen 2006 WSOY:n ja NVL:n välisenä kirjakerhona ja tapahtumanjärjestäjänä, mutta vuonna 2006 mukaan tulivat myös Gummerus, Otava, Tammi ja Teos. Kirjakerhotoiminta lakkautettiin vuonna 2010. ERK järjesti toimintavuosiensa aikana runsain mitoin erilaisia runotapahtumia ympäri Suomea, risteilyistä ratikkaperformansseihin.

Tunnetuin yksittäinen tapahtumasarja oli varmasti Huvila Teltan Elävien Runoilijoiden Ilta, jota järjestettiin v. 1993-2009 yhteistyössä Helsingin juhlaviikkojen kanssa. Teltassa ehti vuosien varrella esiintymään valtaisa joukko ulkomaisia ja kotimaisia runoilijoita.

1991f
Unettomat Runo-CDn pressikuva vuodelta 1995. Riina Katajavuori, Jukka Koskelainen, Samuli Laiho, Jyrki Kiiskinen, Juhani Ahvenjärvi ja Tomi Kontio.

 

Vuonna 2005 perustettiin monitaiteinen Runokuu-festivaali, joka on vuodesta 2006 lähtien kuulunut osaksi Helsingin juhlaviikkoja. Ensimmäistä festivaalia olivat ideoimassa NVL:n lisäksi Helsingin kaupunginkirjasto ja Nihil Interit.  Jatkossa festivaali järjestettiin kaupunginkirjaston ja NVL:n voimin, ja vuodesta 2013 lähtien vetovastuu on ollut Nuoren Voiman Liitolla. Runokuu on kasvanut ja monipuolistunut vuosien varrella. Ensimmäisenä vuonna festivaali keräsi noin 2000 kävijää ja seuraavana jo 4000. Vuonna 2014 Runokuu vietti kymmenenvuotisjuhliaan. Tapahtumissa vieraili viikon aikana yli 10 000 ihmistä. Esiintyjiä oli mukana kaksisataa 20:sta eri maasta.

Vuonna 2008 perustettiin proosaklubi Prosak, jonka myötävaikutuksena Suomeen rantautui Keski-Euroopassa elinvoimainen proosan ääneenlukutraditio. Avajaisia vietettiin ravintola Dubrovnikissa 11.11.2008: tervetuliaissanat lausui kirjailija Laura Lindstedt ja kirjailijavieraina nähtiin Katja Kettu ja Petri Tamminen. Historian ensimmäinen Prosak-ilta oli huikea menestys! Paikalla oli peräti pari sataa proosanjanoista ja tunnelma klubilla oli katossa.

Vuonna 2008 näki päivänvalon niin ikään myös Helsinki Poetry Jam -lavarunousklubi, jota Liitto järjestää yhdessä Helsinki Poetry Connection -yhteisön kanssa. Poetry Jam -illoissa kuullaan erityisesti ajankohtaista nuoren polven runoutta, mutta myös vanhojen konkareiden lyriikkaa. Tilaisuuksissa nähdään lyyrisen rap-musiikin edustajia, spoken word -artisteja, stand up -esiintyjiä ja singer-songwritereita. Poetry Jam -klubilla runous on kohonnut uudella tavalla yhteiseksi nimittäjäksi rap-musiikin, proosaan, päiväkirjamerkintöjen, performanssin ja stand up ‑komiikan välille. Uudenlainen avaus runouden kentällä on myöskin ollut jokaisen klubi-illan lopuksi järjestettävä open mic -osuus, jossa yleisön edustajat ovat päässeet itse esittämään omia runojaan.

prosak  runokuuuutinen

 

Kirjoittajakoulutus

2000-luvulla Nuoren Voiman Liitto on panostanut kirjoittajakoulutuksessa perinteikkään arvostelupalvelun lisäksi erityisesti nuorten kirjoittajakoulutukseen. Vuonna 2003 arvostelupalvelussa aloitti alle 18-vuotiaita kirjoittajia varten perustettu nuorten kriitikkoryhmä. 13–19-vuotiaiden sanataideryhmä puolestaan on toiminut vuodesta 2004 lähtien ja 18-25-vuotiaille suunnattu Ikaros vuodesta 2009 alkaen. Vuonna 2006 aloitettiin suosittu 9-17-vuotiaiden verkkokirjoittajakoulu Sulkasato, jonka kurssit ovat edelleen lähes poikkeuksetta täynnä.

Arvostelupalvelun oheen  perustettiin jo vuonna 1994 Nuorten Kirjoittajien Klubi, jossa harrastajakirjoittajat pääsivät tapaamaan toisiaan vierailevan kirjailijan ohjaamina. NKK toimi vuoteen 2006 asti ja sen piirissä ehti kokoontua melkoinen joukko nuoria kirjoittajia, kuten Rita Dahl, Karo Hämäläinen, Olli Sinivaara, Tuomas Timonen, Maria Mustranta, Riikka Takala, Johanna Venho, Sinikka Vuola, Antti Nylén ja Oscar Rossi.

NVL on kautta historiansa järjestänyt erilaisia kirjoituskilpailuja. Niistä suurimpia toistuvia kilpailuja ovat vuorotellen järjestettävät Martti Joenpolven novellikilpailu ja Suuri Runokilpailu. Novellikilpailu perustettiin vuonna 1996 Gummeruksen entisen toimitusjohtajan Ahti Sirkiän aloitteesta. Digitaalinen painotekniikka oli tuonut vähälevikkisten kirjojen tekemiseen uusia mahdollisuuksia, joita haluttiin hyödyntää kun koottiin kilpailun parhaita novelleja antologiaksi. Yhteistyökumppaneiksi pyydettiin Nuoren Voiman Liittoa, jolla oli hyvä tuntuma lahjakkaiden kirjoittajien kenttään, sekä Xeroxia, joka edusti uuden painotekniikan osaamista. NVL sai alusta pitäen ottaa suurimman vastuun kilpailutöiden karsinnasta ja raatityöskentelystä. Gummeruksen edustaja liittyi raatiin, kun alustava karsinta oli tehty. Tämä työnjakomalli osoittautui niin toimivaksi, että sitä on noudatettu koko kilpailun historian ajan.

Ensimmäisen kilpailun kolme parasta olivat Sari Vuoristo, Emma Puikkonen ja Jouko Sirola. Kilpailu on vuosien saatossa toiminut ponnahduslautana kymmenille tuleville kirjailijoille, joiden joukossa ovat esimerkiksi Armas Alvari, Turkka Hautala, Essi Henriksson, Riku Korhonen, Tuomas Kyrö ja Sofi Oksanen. Vuonna 2006 Martti Joenpolven novellikilpailun rinnalle perustettiin Suuri runokilpailu

Muitakin kilpailuja on historian aikana järjestetty. Vuonna 1999 Nuoren Voiman Liitto oli mukana järjestämässä Kulttuurirahaston 60-vuotisjuhlavuoteen liittyvää suurta runokilpailu. Kivi keskellä toria –antologiaan seuloutuivat 2358 osallistujan joukosta muun muassa ennen julkaisemattomat runoilijat Olli Heikkonen, Sanna Karlström, Kristiina Lähde, Mikko Rimminen ja Katariina Vuorinen. Samana vuonna järjestettiin myös Runon viiniä -kilpailu yhteistyössä Alkon ja Gummeruksen kanssa. Nykyään Nuoren Voiman Liitto on vuosittain mukana järjestämässä 2-4 kirjoituskilpailua.

Elokuussa 2010 ovensa avasi Nuoren Voiman Liiton ja Sysmän kunnan yhteishanke kirjailijaresidenssi Villa Sarkia. Residenssi on tarkoitettu kirjalliseen työskentelyyn alle 40-vuotiaille kirjailijoille ja kirjallisuuden kääntäjille. Sarkiaan voi hakea työskentelemään 1–3 kk:n pituisiksi jaksoiksi. Residenssi on saanut innostuneen vastaanoton ja vieraita on riittänyt ulkomaita myöten.

1991g

 

Kansainväliset suhteet

Kansainväliset suhteet tiivistyivät 1990-luvulla. Matkoja varten käännettiin paljon runoja, joita julkaistiin myöhemmin monissa ulkomaisissa kirjallisuuslehdissä.Nuoren Voiman Liitt toteutti vuosina 1990-2014 seuraavat matkat:

1992 Pariisi, Tartto

1993 Budapest, Pariisi, Pietari, Tsekki

1994 Praha

1996 Espanja

1995 Puola

1996 Transsilvania

1997 Kreikka ja Islanti

2000 Tallinna

2003 Pietari

2004 Slovenia
2011 Hula Hula Run Run -kiertue: Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa
2014 Kompositio-kiertue Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä

Myös 1994 käynnistetty Sähköiset säkeet/Electric verses -verkkorunoantologia oli avaus kansainväliseen yhteistyöhön. Antologia täydentyi vuoteen 1998 mennessä ja sitä ylläpidettiin vielä vuoteen 2007 saakka. Vuonna 2009 aloitettiin uusi yhteistyö kansainvälisen Lyrikline.org –verkkorunoantologian kanssa.

 

Testamenttilahjoitus ja toimistotilat

Vuonna 1989 Nuoren Voiman Liitto sai Johanna Arolan testamenttilahjoituksen. Lahjoitukseen kuului Arolan asunto (Merikatu 3 B 19) irtaimistoineen. 1992 perustettiin Nuoren Voiman Säätiö hallinnoimaan testamentattua omaisuutta. Säätiön ensimmäiset jäsenet olivat Seppo Heiskanen, Jukka Koskelainen, Minna Partti, Tiina Pystynen ja Matti Wuori. Tämän jälkeen NVL:n hallitus on valinnut säätiön hallituksen jäsenet. Säätiön tarkoituksena on tukea Nuoren Voiman Liitto ry:n toimintaa sekä taiteen, taiteiden tutkimuksen ja kritiikin tekijöäin työtä ja edellä mainittujen alojen koulutusta ja harrastustoimintaa.

Arola toivoi testamentissaan, että NVL säilyttäisi huoneiston sellaisenaan ja käyttäisi sitä erilaisiin toimintamuotoihinsa. Merikatua ei kuitenkaan voinut käyttää toimistona, koska taloyhtiö ei hyväksynyt käyttötarkoituksen muutosta. Niinpä asunto ja osa irtaimistosta myytiin ja rahoilla hankittiin toimitilat Iso Roobertinkadulta (29-31 A 4). Sinne muutettiin 1993, ja tiloihin sijoitettiin jäljelle jääneet kalusteet, jotka ovat edelleen NVL:n nykyisten toimitilojen salongissa.

Vuonna 2006 alettiin valmistelemaan toimiston myyntiä. Huoneisto oli liian suuri liiton toimintaan nähden ja sen arvo oli noussut huomattavasti. Tällä toimenpiteellä haluttiin kartuttaa Nuoren Voiman Säätiön omaisuutta, jotta se voisi jatkossa jakaa entistä enemmän stipendejä. Iso Roobertinkadun monelle rakkaksi käynyt huoneisto myytiin 2009 ja saadut tuotot Säätiö sijoitti osakkeisiin ja rahastoihin. Liitolle vuokrattiin tilat läheltä vanhaa osoitetta, Fredrikinkatu 23 D 4:stä. Sinne päästiin muuttamaan elokuussa 2009, täysin remontoituihin, vielä maalintuoksuisiin tiloihin.

1991h

 

Nuoren Voiman Liitto on 2010-luvulla yksi Suomen perinteikkäimmistä kulttuurijärjestöistä. Liitto on säilynyt nimensä veroisena, sillä sen toiminnassa ovat kaikkina aikoina olleet mukana nuoren kirjallisen sukupolven edustajat.

 

Lisää Nuoren Voiman Liiton historiasta:
Liittolaiset. Nuoren Voiman Liitto 90 vuotta.
 
Toim. Eino Santanen & Aki Salmela. WSOY 2011.
Ikaroksen perilliset. Liiton 75-vuotisjuhlakirja.
 Toim. Silja Hiidenheimo. WSOY 1996.
Nuoren Voiman Liiton historia. 
Akateeminen kustannusliike 1963.
Nuori Voima - 100 vuotta. Juhlanumero. Nuori Voima 2-3/2008.