|
Pääkirjoitus 4/2010
”Berlin is here to mix everything”
Alkuperäisten suunnitelmien mukaan tämän Nuoren Voiman teemana piti olla Laboratorio. Kuitenkin viime kesänä Saksan-matkalla tapasin Wannseessa Berliinin kirjallisuuskollokvion (Literarisches Colloquium Berlin) ohjelmapäällikön Jürgen Jacob Beckerin. Sovimme, että LCB tuo Nuoren Voiman Liiton vieraaksi Suomeen viisi kiinnostavaa saksalaista uuden polven prosaistia, jotka esiintyvät muun muassa NVL:n Prosak-klubilla ja joiden tekstejä julkaistaan myös syksyn Nuoressa Voimassa. Laboratorio-teema siirtyi pykälällä eteenpäin, ja uusi teema alkoi rakentua. Kysymys kuului: Mitä me tiedämme saksalaisesta, tai itävaltalaisesta, tai sveitsiläisestä – saksankielisestä – nykyproosasta?
Ainakin omasta kokemuksestani voin sanoa, että paljon enemmän tämän numeron jälkeen. Lehdestä löytyy muun muassa tieto – olkoonkin subjektiivinen – siitä, kuka on tämän hetken paras saksankielinen kirjailija. (Tulee Sveitsistä.) Tai että Itävallassa pari vuosikymmentä sitten, ”kertomiskiellon” aikaan, oli tapana sanoa: ”Aina kun huomaan vilauksenkin tarinasta, alan voida pahoin.” Nyt kielitietoinen kirjallisuus on joutunut puolustusasemiin, mutta Franzobelin (Stefan Griebl) ja Bettina Balàkan kaltaiset kirjailijat pitävät itävaltalaisen kirjallisuuden tasoa korkealla.
Saksalainen nykykirjallisuus on paljolti ollut muistamisen kirjallisuutta, välienselvittelyä historian kanssa. Nyt on menossa kolmas tai peräti neljäs sukupolvi. Kirjallisuudentutkijat Lotta Kähkönen ja Hanna Meretoja kirjoittavat esseessään tästä ”menneisyyden työstämisestä”. Kirjallisuuden professori Moritz Baßler, joka on aikaisemmin kirjoittanut muun muassa monografian saksalaisesta pop-romaanista, esittää esseessään käsityksensä siitä, kuinka kirjallisuus voitaisiin palauttaa takaisin taiteen sfääriin, ohi ”laatukirjallisuutena” esiintyvän populaarirealismin ja harrypotter-vampyyri-avatar-fantasiaviihteen.
Lehdessä palataan myös kirjallisena ihmelapsena pidetyn berliiniläisen Helene Hegemannin 16-vuotiaana kirjoittamaan esikoisromaaniin Axolotl Roadkill ja sen Saksassa synnyttämään plagiaattiskandaaliin. Lisäksi esille nousee Hegemannin miksauksissaan hyödyntämä bloggari Airen Strobo-romaaneineen.
Suomessa 14.–16. syyskuuta esiintyvistä kirjailijavierailijoistamme suurin osa asuu myös Berliinissä. Poikkeuksen tekee Itä-Berliinissä vuonna 1970 syntynyt, sittemmin Müncheniin kotoutunut ortodoksijuutalaista uskoa tunnustava Benjamin Stein. Hänen uusimmasta romaanistaan Die Leinwand (”Kangas”) ei löydy takakantta lainkaan, mutta sapatti on arvossaan. Tarjoamme tästä teoksesta otteen.
Lutz Seilerin (s. 1963) tuoreesta kertomuskokoelmasta Zeitwaage (”Aikavaaka”) julkaisemme niminovellin ja Hanna Lemken (s. 1981) tänä vuonna ilmestyneestä esikoisteoksesta Gesichertes (”Varmuuksia”) kaksi tarinaa. David Wagnerin (s. 1971) uusin teos, Deutscher Buchpreis -ehdokkaana viime vuonna ollut Vier Äpfel (”Neljä omenaa”) on moderni flaneeraus- ja epifaniaromaani, joka sijoittuu supermarketiin. Lehteen on suomennettu otteita tästä teoksesta, kuten myös Judith Schalanskyn (s. 1980) esikoisromaanista Blau steht dir nicht (”Sininen ei pue sinua”). Schalansky on julkaissut myös muuntyyppisiä kirjoja, lehdessä on niistäkin näytteitä. Näin selviää myös se, miltä näyttää vuonna 2009 Saksan kauneimpana kirjana palkittu teos.
Martti-Tapio Kuuskoski
P.S. eli IN MEMORIAM. Elokuun 21. päivä toimitukseen saapui Berliinistä suru-uutinen: tieto, että viime numerossa haastateltu, Saksan tärkeimpiin kuulunut teatterintekijä, elokuvaohjaaja ja aktionisti Christoph Schlingensief on menehtynyt keuhkosyöpään 49-vuotiaana. Schlingensiefin kuolema järkytti saksankielistä taidemaailmaa syvästi. Elfriede Jelinekin sanoin: ”Ajattelin aina, ettei sellainen ihminen voi kuolla. On kuin itse elämä olisi kuollut.”
Takaisin
|
4/2010 - Saksalainen nykyproosa

4/2010 Sisältö
Lotta Kähkönen & Hanna Meretoja: Muistijälkiä – menneisyyden käsittely saksalaisessa nykyproosassa
Moritz Baßler: The world is not enough – saksalainen nykykirjallisuus populaarirealismin ja ludistisen dispositiivin välissä
Benjamin Stein: Kangas
Lutz Seiler: Aikavaaka
Kaisa Kaakinen & Martti-Tapio Kuuskoski: Nuori Voima is here to mix everything with everything! Teknoplastiikkaa à la Airen/Hegemann
Judith Schalansky: Sivuja teoksesta ”Kaukaisten saarten kartasto. 50 saarta, joissa en ole koskaan käynyt enkä tule koskaan käymäänkään”
Satu Taskinen: Itävaltalainen proosa kielen ja juonen välissä (haastateltavina Bettina Balàka ja Franzobel)
TEEMA KUVASSA | Thomas Westphal: Tiivistymiä nyanssien puussa / Kondensationen am Baum der Nuancen
PROSAK | David Wagner: Neljä omenaa
PROSAK | Judith Schalansky: Sininen ei pue sinua. Matruusiromaani
Hanna Meretoja: Kertomatta jääneet tarinat jotka on kerrottava: Julia Franck ja Keskipäivän haltija
Gerry Birgit Ilvesheimo: Nornat
PROSAK | Hanna Lemke: Talo tarjoaa
PROSAK | Hanna Lemke: Käyntejä
LEHTIÄ MAAILMALTA
Kirja-arvostelut:
- Tuomas Timonen: Millaisina terroristimme haluamme? (Bernhard Schlink: Viikonloppu)
- Juha-Heikki Tihinen: Traumat ja saksalaisuus (Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis & Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä)
- Matti Kangaskoski: Lapsen näkökulmasta uskottavasti (Ralf Rothmann: Nuorta valoa)
- Rauli Karjalainen: Hyvä päivä poistua (Johanna Adorján: Rakkaudessa erottamattomat)
- Sanni Purhonen: Ristipistoa (María Cecilia Barbetta: Muodistamo Los Milagros)
- Satu Taskinen: Sanomaton nälkä (Herta Müller: Atemschaukel / Hengityskeinu)
- Rauni Paalanen: Rumassa maassa (Herta Müller: Tänään en halunnut tavata itseäni)
- Herman Raivio: Varo mitä toivot (Thomas Glavinic: Toiveet, jotka toteutuvat)
- Tiina Lehikoinen: Toisiinsa solmittuja hevosenhäntiä (Emine Sevgi Özdamar: Elämä on karavaaniseralji – siinä on kaksi ovea – toisesta tulin sisään – toisesta menin ulos)
- Sanna Nyqvist: Itäsaksalaista laatua (Günter Höhne: DDR-design. Itäsaksalaisen suunnittelun helmiä)
- Vesa Rantama: Mitä on kaupunkien välissä (Wolfgang Büscher: Berliini – Moskova. Jalan kohti itää)
Nuori Voima 101 vuotta sitten: 1909 | Kirjallisuutta – Kristinusko ja
kehitysoppi (3–4/1909)
TAKASIVU | Judith Schalansky: Fraktur mon Amour (2006)
|