Nuori Voima 1/2012 - Kasvisvaihtoehto

Sisällysluettelo »

PÄÄKIRJOITUS

”Milk is murder, cheese is genocide”

Lihan ja kalan ylenmääräinen kulutus ja teollinen liikatuotanto eivät voi olla enää normi edes länsimaissa. Tämänvuotisten Sodankylän elokuvajuhlien pääohjaajavieraan Béla Tarrin suurenmoisessa ja viimeisessä (niin hän on ainakin väittänyt) elokuvassa A torinói lóTorinon hevonen (2011) normina on peruna. Elokuvassa toistuvat arkielämän rutiinit onnistuvat myös osoittamaan, kuinka syvällä ihmiskunta rappiossaan on.

”Uutta olemassaoloa” ajanut varhainen ranskalainen vegetariaani Jean-Antoine Gleizès (1773–1843) kirjoitti aiheesta suurteoksen Thalysie ou la nouvelle existence (ensijulkaisu 1821). Gleizès näki viimeisen ehtoollisen lihansyönnin hylkäämisenä, lampaan syömisen spirituaalisena korvaamisena. Richard Wagner tutustui Gleizèsin kolmiosaisen teokseen, ja loihe sen pohjalta lausumaan: ”Ei tarvitse pitää tosiasiana sitä, että luonto teki ihmisen pahaksi, mutta kuten me näemme, ihmiset ovat pahoja, ja tämä johtuu siitä, että he syövät lihaa.”

Mutta Tarrin elokuvassa syödään pelkkää perunaa! Päivästä toiseen. Välillä käydään myös kaivolla hakemassa vettä. Eläimen – tässä tapauksessa kuuluisan piestyn ja hakatun ”Torinon hevosen” – ja ihmisen ero typistyy teoksessa siihen, että mies ja nuori nainen polttavat näppinsä kerta toisensa jälkeen kuumia perunoita sormin kuoriessaan. Eivät opi mitään. Ja he polttavat vielä suunsakin, ahnehtiessaan, toisin kuin hevonen, joka ei kulinaristisella sivistyksellä pilattuun kuumaan perunaan koske. Raakaruoka sopii eläimelle paremmin.

*

Omaan elämääni liittyy myös tarina perunasta. Liityin viime vuonna Herttoniemen ruokaosuuskuntaan ja sen Oma pelto -projektiin. Saamme luomua, biodynaamisesti viljeltyä lähiruokaa. Viime vuosi vain sattui olemaan hankkeen ensimmäinen, ja tuloksena oli ylenmääräisesti pelkkää perunaa.

Sitä pelastettiin talkoilla talven pakkasilta ja jaettiin lopulta ilmaiseksi läpi talven, sitä kun tuntui riittävän loputtomiin

Tänä vuonna kasvisvaihtoehtoja on kuitenkin luvassa paljon enemmän. On pystytetty oikein puutarhakin pellon läheisyyteen! Paradise, here I come!

*

Tässä lehdessä kasvisvaihtoehtoa tarkastellaan monesta, välillä ehkä yllättävästäkin suunnasta. Numeroon on esimerkiksi koottu suurin piirtein kaikki se, mitä keskiaikaisesta islamilaisesta kasvissyöntiperinteestä on kirjoitettuna olemassa. Toisaalta pääsemme pohtimaan lihansyönnin mahdollisuutta ei vain Antti Nylénin esseessä (jota komeasti koristavat Teema kuvassa -taiteilijamme Heidi Huovisen teokset), vaan myös kiinalaisen modernistikirjailijan Lu Xùn novellissa ”Mielipuolen päiväkirja”, jossa argumentoidaan ihmissyöntiä vastaan.

Kasvisvaihtoehto-numero avaa myös NVL:n Novelli palaa! -hankkeen, jonka tarkoituksena on nostaa novelli lajina uuteen nousuun. Tarjolla on kaksi tuoretta suomalaista teemanovellia Leena Krohnilta sekä suomennokset kahdesta Patricia Highsmithin klassikkonovellista – jotka myös liittyvät vahvasti teemaan. Highsmith lienee parhaiten tunnettu Lahjakas Herra Ripley -hahmostaan ja romaanista Muukalaisia junassa, josta Hitchcock teki elokuvan. Tässäpä jotain muuta, esimerkiksi ”Tilinteon aika”: peruspertsaa, joka alkaakin mennä kummasti överiksi.

*

Se mikä lehdessä jää liian vähälle huomiolle on entomofagia eli hyönteissyönti. Useat vegaanit kieltäytyvät syömästä eläinkunnan tuotteita, koska teollinen tehotuotanto on epäekologista ja säälimätöntä. Mikään tehokkuustuotanto ei kuitenkaan kykenisi vetämään vertoja sille tehokkuudelle, jolla hyönteiset luontaisesti tuottavat proteiinia (20 kertaa tehokkaammin kuin lihantuotannossa). Hyönteisruokavalio on terveellinen (proteiinien lisäksi niistä saa vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja ja rasvoja), ja tavallaan monet vegaanitkin tulevat toteuttaneeksi entomofagiaa, sikäli kuin käyttävät jauhoja, juovat tölkkimehuja jne.

*

Pääkirjoituksen otsikko on Simpsoneista. Taisteluja käydään monilla rintamilla, ja Lisa on viisas tyttö!

Yksi epätoivoinen viivytystaistelu Helsingissä jo usean vuoden ajan on ollut kaupunkimetsien suojelu. Rakennusvirasto on ottanut joukkotuhoaja-identiteetin (esim. viimeaikaiset puiden kaadot Lauttasaaressa tai Laajasalossa). Nyt ollaan tekemässä kaupungin viimeisille metsäluonnonpalasille sitä samaa mitä 1960-luvulta alkaen tehtiin vanhoille arvokkaille taloille – tuhottiin ne rumien modernien mörskien tieltä. Laillistettu joukkotuhoaja tekee kaupunkimetsistä tukkipuuta todistaakseen tehokkuuttaan virastona.

Martti-Tapio Kuuskoski




« Takaisin

Muut numerot: Nuori Voima



Kaikki ilmestyneet numerot