Kritiikki VI

Sisällysluettelo »

PÄÄKIRJOITUS

Yhteiskunnallista, kumouksellista

”Nykykapitalismia ei uhmata höpisemällä ahneudesta, koska talouden mekanismeja ei voi redusoida hämärään yksilöpsykologiaan. Sitä ei kyseenalaisteta myöskään kohtuullistamisella, koska ekonomisia järjestelmiä ei voi palauttaa henkilökohtaisiin elämäntapaprojekteihin.” Näin kirjoittaa Herman Raivio tämän lehden sivulla 109.

Sitaatti kuvaa hyvin tämänkertaisen Kritiikin painotuksia: yhteiskunnallisuus ja kumouksellisuus nousevat esiin verrattain monessa numeron kritiikissä ja kirjaesseessä, oli sitten kyse Marxista, finanssikapitalismista, arabikevään tapahtumista tai kadonneista yhteiskuntautopioista à la Atlantiksen manner.

Emme kuitenkaan aloita kovin iloisissa tunnelmissa. Runsas vuosi sitten norjalainen joukkomurhaaja tuhosi tuhansien ihmisten elämän Norjassa (ja totta kai teki pahaa paljon laajemminkin). Tässä numerossa Kritiikin avausrunoina julkaistaan kahden norjalaisen kirjailijan reaktiot heinäkuun 22. päivän tapahtumiin Oslossa ja Utøyan saarella.

Tekstit ovat yhteiskunnallisia, sillä ne ilmentävät yhteiskunnassa elävien ihmisten taiteellista ajattelunvapautta. Suhteessa Breivikin tekoihin ne ovat kumouksellisia.

Breivik sen sijaan jätti jälkeensä puolentoistatuhannen sivun ns. ”manifestin”, jossa esitetään kauhukuvia tulevasta ”eurabialaisesta” yhteiskunnasta. Mies on selvästikin saanut toteuttaa sananvapauttansa, mutta – vaikka rikoksentekijä oli varmasti syyntakeinen – hän ei nimenomaisesti ollut yhteiskunnallisesti kumouksellinen: häneltä puuttui jotakin, jota pidän sananvapauttakin tärkeämpänä yhteiskunnallisena oikeutena ja välttämättömyytenä. Hänen ajattelunsa ei ollut vapaata.

Näin palaamme kysymykseen kritiikistä, ja sen yhteiskunnallisesta olemuksesta.

_______________________

 

Minun piti päättää tämä pääkirjoitus toisin, mutta keskiviikkona 3.10. teksti sai entistä surullisemman suunnan. Olimme aloittelemassa Nuoren Voiman toimitusneuvoston kokousta, kun kuulimme, että Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi on kuollut edellisenä päivänä sairauskohtaukseen.

Ensin meidät valtasi syvä epäusko, ei se voi olla mahdollista. Mutta se oli. Aloimme esittää toisillemme hämmentyneitä kysymyksiä, sitten yritimme koota joitain ajatuksia.

Muistelimme, kuinka Papinniemi nosti Parnasson syvästä lamasta. Hänen valttinsa oli sosiaalinen aktiivisuus, hän tunsi kirjallisuuskentän, Parnasson avustajakunta laajeni. Jarmo otti mieluusti vastaan myös Kritiikki-lehden haasteen. Siinä oli hyvällä tavalla nostattavaa sparrausta puolin ja toisin.

Lyhyesti: Jarmo Papinniemen poismeno jätti suomalaiseen kulttuuriin, yhteiskuntaan, tyhjän kohdan.

Seuraavana päivänä postiluukusta kolahtaa uusi Parnasso. Muun muassa unkarilaisen György Spirón satiiri ”EU-romaani” ilahduttaa (jos niin voi sanoa). Lehdessä on Jarmon viimeinen pääkirjoitus, ”Rajoja”. Siteeraan siitä lopuksi: ”[Spirón] teksti on syntynyt monimutkaiseen maailmantilanteeseen, jossa moni varmasti kaipaisi selkeitä sääntöjä ja yksitotista isännän ääntä. Valitettavasti maailma on sekava paikka, ei sitä saa kuriin ankarillakaan säännöillä.”

Ei saa.

 

Martti-Tapio Kuuskoski

 




« Takaisin

Muut numerot: Kritiikki



Kaikki ilmestyneet numerot