Kritiikki VIII

Sisällysluettelo »

PÄÄKIRJOITUS


Elämä, detalji

Erään pienen detaljin takia minun oli tänään selailtava Milan Kunderan teosta Esirippu edestakaisin. Lehden viimeistelytyö keskeytyi, kun jämähdin lueskelemaan kirjaa. Kunderan kirjallisuustutkielman kevyt intellektuaalinen ote veti puoleensa.

Minulla ei ole ollut kovin läheiset välit Kunderaan, mikä juontaa juurensa vuoteen 1988. Silloin saapui elokuvateatteri Maximiin Philip Kaufmanin tulkinta Kunderan menestysromaanista Olemisen sietämätön keveys. Neljännesvuosisatainen Kundera-kartteluni ei johtunut siitä, että elokuva olisi ollut huono – oli naiivissa elokuvassa ansionsakin (jo Juliette Binoche yksin olisi riittänyt silloin tällaiseen arvioon). Syy on se, että elokuvan nähtyäni aloitin alkuteoksen lukemisen. Kesken jäi, sillä kirja tuntui silloin teennäiseltä.

Tänään Esirippu ei tuntunut siltä. Ehkä liioittelen, mutta hetkessä oli jotain Erlösungin tuntua. En toki ole vieläkään Kunderan kanssa samaa mieltä monestakaan asiasta, mutta kirja tuntui hyvältä keskustelukumppanilta. Kyyninen kärjistäminen, ironinen väistely tai torjuva kirjallinen nokittelu – puhumattakaan näiden yhdistelmästä – ei enää oikein innosta. Ehkä intellektuaalinen elämä on menettänyt jatkuvan varuillaan olon takia jotain mahdollisesta sielukkuudesta.

Muutama viikko sitten kuoli ystäväni, kirjallisuus- ja elokuvakriitikko Hannu Waarala. Liian aikaisin, hänkin. Hän oli lempeä susi ja renessanssikriitikko, joka aina mahdollisuuden tullen muisti siteerata Haanpäätä tai jotakin muuta ”vanhakantaista”. Kuitenkin hän oli viime vuosinaan iloinen myös siitä, että löysi ymmärtävän yhteyden itseään nuorempaan kirjailija- ja ajattelijapolveen.

Ennen kaikkea Hannu Waarala oli vilpitön intellektuelli.

Näine mietteineni muistin erään kirjan, josta nuorena nautin tavattomasti. Se oli lempikirjani vuonna 1988. Jätin sen silloin kesken, tietoisesti. Halusin, että kirja ei loppuisi, että keskustelu kirjan kanssa ei loppuisi kesken (tai ehkä nautinto, sillä ei kai kirjan, sen herättämien ajatusten, kanssa keskustelu lopu kirjan lukemisen jälkeen).

Otin tänään tuon kirjan kirjahyllystä, jossa se odotti jostain syystä Spenglerin ja Saramagon välissä. Kirjanmerkki löytyi sivulta 335.

Kirja on Henry Millerin ja Lawrence Durrellin Yksityinen kirjeenvaihto. Kahden intellektuellin välinen pitkä keskustelu, jonka polveiluja ja käänteitä sain kolmantena osapuolena seurata jännittyneenä. Tämä oli jotain, jota nyt saattaisin kutsua ylellisyydeksi.

Luulen, että nyt on aika lukea kirja loppuun. Siltä varalta, että aika on kullannut muistot ja jostain syystä petyn, aion järjestää kirjan lukemiselle mahdollisimman suotuisat olosuhteet.

 

Martti-Tapio Kuuskoski

Helsingissä 2.6.2013


KritiikkiVIII_sitaatti




« Takaisin

Muut numerot: Kritiikki



Kaikki ilmestyneet numerot