Blogi 16.02.2017

Muutosta tehdessä, muutosten lehdessä

Tutkin sivuhuoneen hämärässä vanhoja Nuoren Voiman vuosikertoja. Satavuotiaat, ajan kellertämät sivut tuntuvat sormissa karheilta ja aavistuksen hapertuneilta. Sivuja käännellessäni niiden epätasaisilta reunoilta irtoaa pientä silppua, auki leikattujen sivujen ylijäämää. Silppu takertuu paitaani ja putoilee sukkilleni.

Lehden konkretia tarttuu minuun. Olen lehdessä ja harjoittelen: kirjoittamista, lehden tulevaisuutta ja historiaa.

Nuori Voima on uuden edessä, jälleen. Kuten se oli 1990-luvun alussa, kun lehden suuntaa käännettiin filosofisempaan suuntaan. Hyvät tekstit vaihtuivat perusteellisempiin, syvempiin. Ilmekin päivittyi. Palasin tuohon aikaan, vertailin vuosikertoja, ja toden totta, lehden muutos oli ilmeinen ja vaikuttava.

109-vuotiaalla lehdellä on ehtinyt olla monenlaisia vaiheita. Laihoja vuosia ja kukoistuksen kausia. Vaikeinta lehdellä oli pitkäaikaisen päätoimittajan Ilmari Jäämaan (1888-1934) kuoleman jälkeen. Toisen maailmansodan päätyttyä lehti alkoi elpyä, mutta vielä vuonna 1946 ohut lehti koostui pitkälti mainoksista. Keuruun sukka, Loimaan kumikorjaamo, Virkin virvoke ja Salmen saha mainostivat palvelujaan kulttuurilehdessä. Oi aikoja!

Nyt uudet päätoimittajat Ann-Mari Huhtanen ja Noora Mattila avaavat Nuorta Voimaa ajassa oleville ilmiöille ja ihmisille. Syvyydestä ei silti tingitä: lehden viisas ja sivistynyt ydin säilyy.

On ollut jännittävää seurata uuden syntyä. Vuoden ensimmäinen lehti on kokeilujen, kohtaamisten ja yhteistyön tulos. Minustakin on tullut osa lehteä ja sen muutosta. Olen ensimmäisessä numerossa siellä täällä, taustalla, tukijana, mutta myös sanoistaan vastaavana toimittajana.

Niina Holm
toimittajaopiskelija ja Nuori Voima -lehden toimitusharjoittelija keväällä 2017




« Takaisin