Ajankohtaista 24.08.2017

Tarinoiden maailma Annantalolla 7.-8.10.

Tarinoiden maailma on koulutusviikonloppu sanataideohjaajille, äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille, kirjastonhoitajille, päiväkotien henkilökunnalle ja muille sanataiteen opettamisesta kiinnostuneille. Ohjelma muodostuu luennoista, työpajoista ja keskusteluista. Vuoden 2017 Tarinoiden maailman teemana on vaikuttavuus. Lisäksi viikonloppu tarjoaa oivallisen mahdollisuuden tavata toisia sanataiteen ammattilaisia sekä keskustella ja saada vinkkejä omaan opetukseen.

Seminaarin työpajoissa tarkastellaan miten vaikuttamista voi tuoda esille sanataiteen keinoin. Työpajoissa on mahdollista tutustua raplyriikan ja ekoscifin yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Lisäksi sukelletaan myös yksilöllisemmälle tasolle tutkiskellen miten sanataide voi auttaa itsetuntemuksen kanssa sekä toimia vuorovaikutuksen välineenä.

Osallistumalla seminaariin tuet tapahtuman toteutumista. Ikävä kyllä olemme joutuneet nostamaan seminaarin hintaa, sillä Tarinoiden maailma ei saanut tänä vuonna rahoitusta ulkopuolisilta tahoilta.

Koulutuspaikka: Annantalon taidekeskus, Annankatu 30, 00100 Helsinki.
Hinta: Koulutuksen hinta Nuoren Voiman Liiton tai Suomen sanataideopetuksen seuran jäsenille on 60 €, muille 80 €. Hintaan sisältyy lounas ja kahvi molempina päivinä.

Ilmoittautuminen: 8.8. alkaen ilmoittautumislomakkeella (linkki alalaidassa).

Lisätiedot: Veera Koivaara, veera.koivaara(at)nuorenvoimanliitto.fi, 044 207 4651
Elina Tervonen, elina.tervonen(at)nuorenvoimanliitto.fi, 044 303 7819

Koulutuksen järjestävät Nuoren Voiman Liitto ja Suomen sanataideopetuksen seura.


OHJELMA


Lauantai 7.10.2017

10.45 Ilmoittautuminen Annantalon ala-aulassa
11.00-11.15 Seminaarin avaus ja ohjelman esittely
11.15-11.45 Puheenvuoro: Suomen sanataideopetuksen seuran edustaja
11.45-12.30 Työpajat (kukin osallistuja valitsee yhden, johon ilmoittautuu)
1) Shaka: Rap-sessarit
2) Daniil Kozlov: Pelit osana luovan kirjoittamisen opetusta
3) Jenni Hurmerinta: Vaikuttava kirjoittaminen
12.30-13.30 Lounas
13.30-15.00 Työpajat jatkuu
15.00 Kahvit ja keskustelu


Sunnuntai 8.10.2017

11.00 Sunnuntain avaus ja esittely
11.15-11.45 Puheenvuoro: Severi Hämäri
11.45-12.30 Työpajat (kukin osallistuja valitsee yhden johon ilmoittautuu)
1) Inari Mykkänen: Lapset, nuoret ja vaikuttava kirjoittaminen
2) Ulla Nevanlinna: Draamakirjoittamisen kurssi
3) Henna Laininen: Toivon työkalupakki - Ekoscifi ympäristövaikuttamisen välineenä
12.30-13.30 Lounas
13.30-15.00 Työpajat jatkuu
15.00 Seminaarin koonti ja kahvit

Tarkemmat tiedot työpajoista ja ilmoittautuminen seminaariin:

http://www.nuorenvoimanliitto.fi/kirjoittajakoulutus/intensiivikurssit/tarinoiden+maailma/




« Takaisin